sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Jalkanaruja ja nailonverkkoja

Tilanne on murheellinen. Suomen luonnoneläimet kaipaavat puolustajia.

Tuorein, lokakuun puolivälissä annettu arvio susikannasta oli 155–185 yksilöä. Koska kyse on lisääntymiskauden jälkeisestä arviosta, susikannan kehityssuunta on edelleen laskeva. Vaikka susi on rauhoitettu ja kaatolupia myönnettiin yksittäisille susille tänä vuonna ”vain” 22 kappaletta, niin salametsästyksen vuoksi kanta on neljässä vuodessa supistunut neljäsosalla. Elinvoimainen susikannan muodostamiseen arvioidaan tarvittavan vähintään 250 sutta. Suomen susipopulaation koolla on merkitystä myös Ruotsin susikannalle, joka kärsii sukusiittoisuudesta.

Karhukanta on kasvanut, mutta karhunkaatolupien määrä on kasvanut vielä jyrkemmin. Maa- ja metsätalousministeriö myönsi tänä vuonna yli 10% enemmän karhunkaatolupia (198), kuin Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) oli suositellut. Määrä on toissavuotiseen kaatolupamäärään nähden yli kaksinkertainen. Bonuksena päälle tulevat Poliisin myöntämät kaatoluvat nuorille ”häirikkökarhuille”, jotka ovat huonon syksyn vuoksi lähteneet etsimään ravintoa myös ihmisasutuksen läheltä. Samainen huono syksy aiheuttanee sen, että osa huonosti talveen valmistautuneista karhuista kuolee kevääseen mennessä nälkään.

Saimaannorppia arvioidaan olevan jäljellä 260, ja lajin sukupuuttoa sadan vuoden sisällä ilman tehostettuja suojelutoimia pidetään todennäköisenä. Eläin on rauhoitettu, mutta kanta ei siitä huolimatta kasva. Sen selittää ainoastaan Saimaalla tapahtuva vapaa-ajan kalastus, jonka arvellaan tappavan jopa puolet vuosittain syntyvistä kuuteista. Sirkka-Liisa Anttila ei ole halukas tekemään Saimaanorpan suojelusta kattavaa.

Kaikkien uhanalaisten eläinten suojelemiseksi on olemassa keinot. Suojelua haittaakin eniten eri eturyhmien jääräpäinen tieteellisten faktojen ohittaminen tai jopa vastustaminen. Kun RKTL:n koulutetut biologit arvioivat susikannan suuruudeksi 155-185 yksilöä, Metsästäjäliiton ”paikallisiin havaintoihin” nojaavat sudenvihaajat lisäävät tähän lukuun noin 200 eläintä lisää. Samaan tapaan Maa- ja metsätalousministeri kuuntelee mielummin mökkeilijöitä kuin Itä-Suomen yliopiston eläinekologeja saimaannorpan kanta-arviossa.

En itse usko luonnon itseisarvoon, mutta uskon luonnon monimuotoisuuden olevan edellytys tulevien sukupolvien materiaaliselle ja henkiselle hyvinvoinnille. Peukaloimalla todellisuutta oikeuttamaan oman toimintansa, suurten nisäkkäiden viholliset varastavat meidän lapsiltamme.

Liian vähälle huomiolle on jäänyt myös eläinten kyky kärsimykseen. Olen siviilipalveluksessa riistaeläimiä tutkivassa tutkimusyksikössä, ja toisinaan leikkauspöydillemme eksyy jokunen jalkanaruun kuollut susi tai verkkoihin hukkunut norppa. Luonto saattaa ehkä joskus itse aiheuttaa kivuliaampiakin kuolemia eläimille, mutta vain ihminen kykenee toimimaan näin tietoisen julmasti. Mutta ihmisellä on myös oikeudentunto, empatia ja kyky puolustaa heikkoja. Vihreät on puolueena ainutlaatuinen. Me olemme äänettömien ääni, heikkojen puolestapuhuja, rakkaus vihaa vastaan. Juuri tulevat sukupolvet ja eläimet ovat niitä hiljaisia ihmisen ahneudesta kärsijöitä, jotka tarvitsevat puolustajia. Ne tarvitsevat meitä Vihreitä.
---

Kirjoitus julkaistaan myös vihreän piirin blogissa

lauantai 10. heinäkuuta 2010

Pseudokeskustelua

Viimeisen kuukauden aikana on käyty keskustelua kahdesta hyvin eri tavalla merkittävästä aiheesta. Energiapoliittisesti tärkeä tapahtuma oli, kun eduskunta päätti myöntää rakennusluvat kahdelle uudelle ydinvoimalalle. Kaasuisku Pride -kulkueeseen ja Helsingin Setan toimiston töhriminen taas herättivät keskustelua yhdenvertaisuudesta ja sukupuolineutraalista avioliittolaista. Vaikka näillä kahdella tapahtumalla ei sinänsä ole mitään tekemistä keskenään, yhdistää niitä kuitenkin yksi asia: kummassakaan tapauksessa ei julkisuudessa ole käyty oikeaa keskustelua. Erityisesti konservatiivien puolelta ajatustenvaihto on etäargumentein käytyä pseudokeskustelua. Samaan syyllistyy, tosin vähemmissä määrin, myös liberaali siipi.

Pseudokeskustelu on vakava uhka demokratialle. Siinä ei ole kyse vain perinteisestä poteroon kaivautumisesta ja jääräpäisyydestä, vaan ”keskustelijat” alentuvat käyttämään argumentteja, joiden takana eivät itse seiso. Tämän tyyppistä etäargumenttien käyttöä on toisinaan vaikea havaita, sillä osa oikeistopoliitikoista on siinä todella hyviä. Moni kokoomuslainen vaikutti ydinvoimakeskustelun aikana todella olevan huolissaan Suomen hiilidioksidipäästöistä. Valheen paljastumisen kannalta onkin todella hienoa, että Oulun vaalipiiri on siunannut Kokoomuksen eduskuntaryhmää Tuulikki Ukkolalla, jonka puheenvuoroa voi pitää tyyppiesimerkkinä huonosta etäargumentoinnista. Hän on useaan kertaan toitottanut julkisuudessa, ettei ole ”ilmastouskossa”. Silti täysistunnon keskustelussa ydinvoimasta hän juhlisti ydinvoimaloiden ehkäisevän ilmastonmuutosta eli (Ukkolan omin sanoin) ympäristön saastumista! Samassa puheenvuorossa Ukkola kuitenkin vaati Vuotoksen ja Kollajan alueita haudattavaksi veden alle. Samantasoiseen argumentointiin syyllistyivät useat muutkin ydinvoiman kannattajat, joista merkittävä osa todellisuudessa vastustaa sitovia päästövähennyksiä. Poteroihin kaivautuminen teki oikeiston etäargumentoinnista surkuhupaisaa, sillä uudet ydinvoimalat eivät tule juuri vaikuttamaan päästöihin.

Samansisältöistä argumentointia on käytetty myös keskustelussa sukupuolineutraalista avioliittolaista. Konservatiivit ovat valmiita käyttämään härskisti hyväkseen niin natsinpelkokortin, zoofiliamörön kuin ajatelkaa_edes_lapsia -argumentin. Puheenvuorojen merkitys avattuna on suunnilleen tämäntasoista: vähemmistön (ja itseasiassa enemmistönkin) kaipaamaa lakia ei tule säätää, koska muuten natsit hakkaavat heidät. Lasten hankkiminen tulee tehdä mahdollisimman vaikeaksi sellaisille ihmisille, joiden lapsia voitaisiin kiusata kouluissa ja joilla ei ole kotona tasan kahta eri sukupuolta olevaa vanhempaa, siis yksinhuoltajat, lihavat, vääränväriset, sairaat ja vähemmistöuskontoihin kuuluvat tulisi steriloida tai ainakin rajata heiltä adoptio-oikeus pois. Avioliitto on pyhä, uskontoon pohjautuva instituutio, mutta on silti OK jos ateistit menevät naimisiin. Homot pitää kuitenkin rajata sen ulkopuolelle.

Tietenkään argumenttien sisältöä ei avata kuulijalle, sillä puhuja ymmärtää hyvin jauhavansa täyttä paskaa. Sen sijaan merkitys verhotaan laimeisiin termeihin(maailmankatsomuksellinen perhekäsitys, ääriliikkeiden voimistuminen poliittisen eliitin arvoliberalismin myötä, yms.), jotta viesti olisi uskottavampi.

Pseudokeskustelu on erityisen vaarallista juuri siksi, että se tehostaa ja helpotta perinteistä poteropolitiikkaa. Poliitikon kunnia kärsii, mikäli hän joutuu muuttamaan mielensä. Suostumalla käyttämään myös omasta mielestään virheellisiä tai vääriä argumentteja poliitikko vajoaa keskustelun ulottumattomiin. Tärkeintä ei ole enää löytää pitävintä perustetta päätökselle, vaan mahdollisimman monta omaa aatetta tukevaa argumenttia. Määrä korvaa laadun.

***

Erityisesti Vihreät ovat viimeaikoina vaatineet lauta- ja valiokuntien ainakin osittaista avaamista julkisiksi. Yrityksessä lisätä päätöksenteon avoimuutta on se vaara, että pseudokeskustelu pesiytyy myös lautakuntiin ja päätöksenteko karkaa epävirallisiin kabinettikokoontumisiin. Tosin ei ole mitään takeita siitä, että näin ei jo tapahtuisi. Median viimeaikainen lynkkausmeininki on erittäin ilostuttava asia, onhan se johtanut uusien kytkösten paljastumiseen ja varmasti nostanut poliitikot varpailleen. Ainut tapa tehdä päätöksenteosta avointa on paljastaa poliitikkojen taustavoimat ja kytkökset, jotta heidän tekemisensä ja sanomisensa asettuisivat johonkin kontekstiin. Lautakuntien kokousten suljettuna pitämisen perustelu poliitikkojen kasvojen menettämisen pelolla sekä pseudokeskustelun vaaralla on kestämätön. Mediatyypit ovat jo päässeet veren makuun, eikä kabinetteihin pakoilu suuremmassa mittakaavassa enää välttämättä onnistu. Avoimuudelle täytyy antaa mahdollisuus, tai muuten päätösten perustelut pakenevat jatkossakin kansalaisten ulottumattomiin.

torstai 1. heinäkuuta 2010

Uraaniurpojen säteilevä tulevaisuus ei ole vielä totta

Eduskunta päätti antaa luvat kahdelle uudelle ydinvoimalalle tänään heinäkuun ensimmäisenä päivänä 2010. Ensimmäinen erä taistelussa kestävien energiaratkaisujen puolesta on hävitty, mutta sota on vasta alussa. Eduskunnan päätös tekee vasta teoriassa mahdolliseksi aloittaa ydinvoimaloiden rakentaminen. Toisella luvansaajalla ei vielä ole sijoituspaikkaa voimalalleen saati sen jätteille. Myllyt olisivat pystyssä vasta vuoden 2020 jälkeen, ja energiatehokkuuden edistämisellä sekä uusiutuvien energianlähteiden edistämisellä ydinvoimaloista voidaan tehdä yksiselitteisesti tarpeettomia - ja sitä kautta laittomiakin.

Eduskunnan ydinvoimapäätös on harmillinen esimerkki siitä, kuinka helposti nykyiset päättäjämme ovat ydinvoimalobbareiden vietävissä ja kuinka vähän he todella välittävät hankkia tietoa päätöstensä pohjaksi. Ikään kuin ydinvoimalupien myöntämisprosessi ei olisi muutenkin ollut tarpeeksi epämääräinen, ydinvoiman puoltajat ministereitä myöten suolsivat suuressa salissa suoranaisia valheita saadakseen kaksi ydinvoimalupaansa runnottua läpi. Ainut vaihtoehto on laittaa nämä kansanedustajat vaihtoon vaaleissa 2011. Alla on lista Oulun vaalipiirin uraaniurpoista kansanedustajista. Me emme unohda.

* Matti Ahde (SD)
* Tuomo Hänninen (KESK)
* Kyösti Karjula (KESK)
* Inkeri Kerola (KESK)
* Timo V. Korhonen (KESK)
* Paula Lehtomäki (KESK)
* Suvi Lindén (KOK)
* Raimo Piirainen (SD)
* Lyly Rajala (KOK)
* Antti Rantakangas (KESK)
* Tapani Tölli (KESK)
* Tuulikki Ukkola (KOK)
* Mirja Vehkaperä (KESK)
* Pekka Vilkuna (KESK)

Bonuksena vielä entisen bändini Hässäkän ydinvoimasta kertova kappale, joka mukailee nyt nähtyä prosessia vaikka onkin tehty viime vuosikymmenen puolivälissä.

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Luonnonystävä, jätä mökkisi lahoamaan

Juhannuksen, tuon vuosittaisen kaupungistapakenemisjuhlan lähestyessä on hyvä vähän kerrata mökkeilyn ympäristövaikutuksia. Plussapuolelle sijoitamme luonnonläheisen elämän, joka auttanee kaupunkilaisia pitämään yllä sitä ”oikeaa” suhdetta luontoon. Harmillista kyllä nykyaikaiset mökit on ahdettu täyteen elektroniikkaa ja kasvimaanpito on vaihtunut virtuaalikeilailuun vapaa-ajan asunnon viihdekeitaassa. Siinäpä mökkeilyn hyvät puolet.

Ikävä kyllä miinuspuoli turpoaa peittäen alleen ympäristökasvatuksellisen vaikutuksen. Mökkeily ylläpitää runsasta yksityisautoilua. Pahimmillaan mökkeilijät ajavat joka viikonloppu satoja kilometrejä päästäkseen luonnon rauhaan jouduttaen samalla ilmastonmuutosta ja sen saman rauhan hidasta tuhoa. Vapaa-ajan asuntoon ei ole taloudellista rakentaa hyviä kulkuyhteyksiä saati sitten hyvää kunnallista vesihuoltoa. Mökkiläiset käytännössä käyvät tarpeillaan yhteisissä järvissämme ja joissamme rehevöittäen niiden rantoja. Lisäksi sadattuhannet loma-asunnot vievät hurjasti tilaa kaikilta muilta eliöiltä.

Rannoilla elää noin kymmenesosa uhanalaisista lajeistamme, ja niiden elinympäristöjen säilymiseksi on valtioneuvoston päätöksellä aloitettu rantojensuojeluohjelma. Ohjelmaa on toteutettu 20 vuotta, mutta 43% suojelutavoitteesta on edelleen täyttämättä – pääasiassa kai siksi ettei valtion mailta ole löytynyt suojeluun sopivia alueita. Mikäli valtio ei omilla alueillaan kykene täyttämään suojeluvaatimuksia, täytyy yhä suurempi osa kuntien ja yksityisten maista saada suojelukäyttöön keinolla tai toisella. Rantojensuojeluohjelman mitoitus on joka tapauksessa alakanttiin, sillä vain 4-5% järvien ja merien rantaviivasta on suojeltu, vaikka noin 10% suojelutaso pitäisi saavuttaa ekosysteemien vakauden pitkäaikaseksi säilymiseksi. Jokia ei ole ohjelmassa otettu huomioon.

Rantojen suojelemiseksi vaaditaan lisätoimia. Yksittäinen mökkeilijä voi tehdä ympäristön eteen vaikka mitä, mutta on kokoomuslaista ”ympäristöfiksuutta” kehottaa ihmisiä toimimaan luontoystävällisesti ilman aikomusta muuttaa kestämättömiä yhteiskunnan rakenteita. Mökkeily on osa suomalaista kulttuuria, eikä toisaalta liene kestävän kehityksen mukaista tuhota tällaista kulttuuria kokonaan. On kuitenkin keinoja vähentää sen haitallisia ympäristövaikutuksia: kaavoitus. Rantatonttien Villi Länsi -henkinen jakaminen yksityisihmisille olisi lopetettava. Mökkeilevää elämäntapaa on mahdollista toteuttaa myös vuokramökeissä, jotka huomattavasti korkeamman käyttöasteensa takia eivät uhkaa rantaympäristöjä tavallisten mökkien lailla. Mökkien vuokraaminen myös tuo kunnan alueelle muitakin kuin kiinteistöverotuloja ja voisi siten tuoda pientä helpotusta pienempien kuntien talousvaikeuksiin.

Rantojen suojelu vaatii toki myös muita keinoja ollakseen kattavaa. Maatalouden ravinnepäästöt on saatava kuriin tiukemmalla maataloustukien ohjauksella, humuspäästöt vesiin on lopetettava soidensuojelulla ja vedenkorkeuden sääntelyä ei saa päästää lisääntymään – eli Vuotoksen ja Kollajan tekoaltaat on torpattava. Nämä toimet ovat itseasiassa jopa helpommin toteutettavia kuin mökkeilykulttuurin murros, mutta tähän murrokseen voi jokainen tahollaan osallistua. Yksilöiden toimet eivät kuitenkaan yksin riitä, vaan tarvitaan myös julkisen vallan puuttumista.

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Yhteistyöstä punaisten puolueiden kanssa

Ensi viikonloppuna pidettävä Vasemmistoliiton puoluekokous lähestyy. Puolue on ottanut tavoitteekseen nostaa kannatuksensa nykyisestä reilusta seitsemästä ja puolesta prosentista kymmeneen prosenttiin. Onnea tämän tavoitteen kanssa! Ensi vaalien jälkeen tosin oppositio kutsuu huolimatta siitä saako ainut vasemmistopuolue houkuteltua opiskelijat ja lapsiperheet äänestämään itseään. Porvarihallitukseen sillä ei ole asiaa, punamullan edellytyksiä tuskin saadaan vaaleissa aikaan ja sinipunassa vasemmistoliitto on demareidenkin kannattajien mielissä vasta viidenneksi suosituin hallituksen täydentäjäpuolue Vihreiden, Perussuomalaisten, RKP:n ja jopa Keskustankin jälkeen. Punavihreää hallitusyhteistyötä siis tuskin nähdään vielä pitkään aikaan.

Entäpä punavihreää oppositiopolitiikkaa? Tämä riippuu meidän Vihreiden kannatuskäyristä. Puheenjohtaja Sinnemäki linjasi puoluekokouksessamme, että hallitukseen ei lähdetä jollei Vihreiden painoarvo hallitusneuvotteluissa kasva. Eli kannatuskäyrämme lurpsahtaminen voisi johtaa Sinne- ja Arhinmäen puolueet hallitukselle varsin vaaralliseen oppositioon. Viimeaikaisten kannatuslukemien valossa näin ei tosin tule käymään, mutta vaaleihin on vielä aikaa.

Vihreät on suosituin kolmas puolue kaikkiin hallituskokoonpanoihin, mutta Perussuomalaiset hönkivät perässä. Mikäli puolueemme kannatus kasvaa, tulemme todennäköisesti olemaan hallituksessa varmistamassa sukupuolineutraalin avioliiton lakiinkirjaamisen, edistyksellisen ilmastopolitiikan ja tekoaltaiden torppaamisen tuloa uuteen hallitusohjelmaan. Perussuomalaisten kanssa näistä asioista saattaisi hallitusohjelmassa tulla hyvin eri näköisiä ehdotuksia.

Suuri kysymys on onnistuuko Mari Kiviniemi nostamaan puolueensa kannatuskaivon pohjalta kakkossijalle vai voittaako Jungnerin rakkausdemokraattinen puolue itselleen hallituspaikan takaisin vain yhden oppositiokauden jälkeen? Toistaiseksi uusien ikonien merkitystä SDP:n ja Keskustan kannatukselle ei vielä voida sanoa. Demareiden kannatuskäyrä on ollut viime vuoden lopusta lähtien tasainen – persuperseilyllä ei ollut kannatusta nostavaa vaikutusta ja Urpilainen vaihtoi viisaasti viestintätaktiikkaa siirtämällä kovasanaisen Heinäluoman taka-alalle. Kokoomuslaisen positiivista viestiä lähettävän Jungnerin valinta puoluesihteeriksi taas oli nerokas valinta - ja silmiinpistävä tyylin vaihdos verrattuna demaripuheenjohtajan muutaman kuukauden takaisiin ”maassa maan tavalla” -puheisiin.

Toivon todella SDP:n viestinnällisen muutoksen heijastelevan myös arvojen muutosta. Nykyinen porvarihallituskausi on ollut Vihreille erityisesti luonnonsuojelullisissa asioissa yhtä tappiota tappion perään. Mikäli demarit todella tahtovat alkaa rakkauden puolueeksi, he ottavat politiikassaan huomioon myös tulevat sukupolvet ja ympäristön kantokyvyn. Tällaisessa tilanteessa voisi olla jopa mielekästä nähdä sinipunavihreää hallitusyhteistyötä ensi vaalikaudella.

Muussa tapauksessa toivon punaisen ja vihreän mäen yhdistyvän vihaiseksi oppositiovuoreksi.

lauantai 12. kesäkuuta 2010

Luonnonsuojelun tulisi olla kansalaisvelvollisuus

Kävin eilen luontoretkellä Oulun Letonniemessä. Alue on vanhaa lampaiden laiduntamaa niittyä, mutta laidunnus on loppunut jo aikaa sitten. Vanha niitty on kasvanut umpeen. Miksi näin arvokas elinympäristö on päästetty metsittymään, vaikka perinneympäristöjen lajeista 99% on uhanalaisia? Liian usein luonnonsuojelun laiminlyömisessä on kyse resurssien puutteesta, oli kyseessä sitten niityn niittäminen tai talousmetsän ennallistaminen. Luonnonsuojelu ei ole toistaiseksi kertaakaan päässyt nauttimaan kohtuullista osuutta minkään toimijan rahoista, suojelujärjestöjen budjetit tietysti poislukien.

Aloitan pian siviilipalvelukseni ja olen tullut jutelleeksi muiden sivarien kanssa heidän tulevista ja menneistä palveluspaikoistaan. Siviilipalveluksen tulisi olla yhteiskunnalle hyödyllistä työtä. Hämmentävän suuri osa tutuistani kertoo kuitenkin suorittaneensa sivarinsa joko pelaamalla pleikkaria tai tiskaamalla/kuskaamalla/viemällä roskia – siis tekemällä niitä töitä joita muut eivät halua tehdä. Sivari on halpaa työvoimaa, jonka velvollisuutta monet palveluspaikat joko hyväksikäyttävät tai laiminlyövät.

Eli siis maailman tärkein työ, luonnonsuojelu, olisi vailla tekijöitä samaan aikaan kun monet paskaduuniin pakotetut pakertavat turhaan? Tämä miestyövoima olisi hyödyllistä ottaa mukaan pelastamaan biosfääriä.

Palveluspaikat päättävät montaako sivaripaikkaa ne hakevat ja montako näistä paikoista on minäkin hetkenä käytössä. Luonnonsuojelullisista asioista vastaa esimerkiksi Metsähallitus mutta myös kunnat suoraan maaomistustensa ja ympäristötoimensa kautta ja välillisesti ELY-keskusten (joihin on yhdistetty vanhat maakuntien ympäristökeskukset) kautta. Tässäpä tehtävä kaikille ympäristömyönteisille kunnallispoliitikoille koko Suomessa: koettakaa saada lisää sivarityövoimaa luonnonsuojelutyöhönne. Saatte vähemmällä rahalla enemmän tulosta. Tätä tukeva konkreettinen toimi olisi kunnallistason tiedotuskiertue lukioihin, jossa markkinoitaisiin siviilipalvelusta vastuullisena vaihtoehtona asepalvelukselle.

Pidemmällä aikavälillä siviilipalvelus tulisi muuttaa kokonaan ympäristöpalvelukseksi, jossa palveluksen alkuun sijoittuvalla kuukauden koulutusjaksolla opetettaisiin perusteet tärkeimmistä luonnonsuojelun tehtävistä, kuten perinneympäristöjen kunnostuksesta, ekosysteemien ennallistamisesta ja ympäristöviestinnästä.

Itseasiassa koko asepalvelus voitaisiin korvata yleisellä ympäristövelvollisuudella, sillä uhat joilta meidän pitäisi puolustautua eivät ole sotilaallisia. Olisi hyödyllistä, että jokainen suomalainen voisi kokea luonnonsuojelutyötä käytännön kautta – luulisi sen avaavan silmiä sille kriisille jonka keskellä elämme. Sitä paitsi meillä on velvollisuus alkaa piakoin maksamaan takaisin luonnolta ottamaamme lainaa, ja uskon meidän kaikkien haluavan tehdä sen hallitusti. Muutoin vielä syntymättömät sukupolvet joutuvat nyhjäisemään tyhjästä rahat ja työn kustantaakseen meidän velkamme eksponentiaaliset korot.

Suomen sukupuuttovelka on tällä hetkellä noin 900 lajia. Uhanalaisia noin 40000 tunnetusta lajista on noin 1500.

perjantai 11. kesäkuuta 2010

Janne Hakkarainen puhuu avoimesta kaupunkitilasta

Janne Hakkaraisen tuki ry:n puheenjohtajana kehtaan jakaa tämän eduskuntavaaliehdokkaan verkkopuheen kanssanne.

Kulttuurisota kukistettava

Kulttuurisota on käynnissä, ja tämä sota on häiritsevän yksipuolista hyökkäämistä. Maailman ei-suomalaisten ihmisten saapumisesta tämän valtion alueelle ollaan montaa mieltä, mutta yhdestä ajatuksesta isommat poliittiset liikkeet ovat varsin yksimielisiä: sopeuttamisesta. Maassa maan tavalla ja niin edelleen.

Sopeuttaminen merkitsee valtakulttuurista poikkeavan ihmisen kulttuuri-identiteetin karsimista, jotta se olisi mahdollisimman yhteneväinen mahdollisimman monen ihmisen kanssa. Suomalaisuuteen sopimattomat käytöstavat, kuten ympärileikkaaminen ja moniavioisuus on kitkettävä pois. Tavoitteena on tehdä tulokkaista mahdollisimman suomalaisia.

Tavoite on tavallaan ymmärrettävä, vaikka nationalismiin nojaava ajattelu on väistämättä tuomittu epäonnistumaan. Ajatus kansoista ja kansallisista ominaisuuksista on omiaan luomaan rajoja sinne, missä niitä ei tarvitsisi olla. ”Suomalaisuuteen” kuuluu yhteiskuntaan sopeutumisen kannalta paljon epäolennaisiakin asioita. Keskustelussa sopeuttamisesta on esiintynyt esimerkiksi tyttöjen huntujen käytön kieltäminen kouluissa. Millä tavalla hunnuttautuminen estää yhteiskunnan toimintaan osallistumisen? Samalla sallimme kuitenkin länsimaiset uskonnolliset tunnukset niin suomalaisten kuin ulkomaistenkin oppilaiden kauloissa killuvissa risteissä.

Sopeuttamiseen tiivisti liittyvä ajatus on karkottaminen. Maassa maan tavalla, tai maasta pois. Kuitenkin meillä on ”kansamme” keskuudessa yhteiskuntaan erittäin huonosti sopeutuvia yksilöitä ja ryhmiä, joiden ei hyvällä omalla tunnolla voi mitenkään sanoa toimivan ”maan tavalla”. Miksi syntymämaa vaikuttaa ihmisen oikeudelliseen statukseen näin dramaattisesti?

Sopeuttamiskeskustelua seuranneena arvaan, että ulkomaalaiset eivät nationalistien mielestä koskaan tule sopeutumaan yhteiskuntaan tarpeeksi hyvin. Vaikka oma kulttuuri onnistuttaisiinkin karsimaan tulokkailta pois, niin aina voidaan löytää jokin ulkoinen tekijä erottamaan Ne Meistä, suomalaisista.

Ratkaisua pitääkin lähteä hakemaan ongelman toisesta päästä. Ongelmamme eivät ole sopeutujissa vaan asetetuissa vaatimuksissa. Ongelma on suomalaisuudessa. Se sisältää niin paljon triviaaleja ominaisuuksia, että yhdenkään ei-syntyperäisen suomalaisen ei ole niitä mahdollista täyttää. Siksi yhteiskuntaamme sopeutumisen vaatimukset tulisikin muodostaa yleisen inhimillisyyden perusteella suomalaisen kulttuurin vaatimusten sijaan. Selkeimpänä erona nykyiseen olisi oikeus käyttää oman uskontonsa tunnuksia ja esimerkiksi ympärileikata poikalapsensa ilman suomalaisten moralisointia. Tulevaisuudessa perikristillisen suomalaisuuden purkaminen voisi johtaa suomalaistenkin vapautumiseen kulttuurinsa normeista esimerkiksi erilaisia pari- tai monisuhteita rajoittavan lainsäädännön poistumisen kautta.

maanantai 24. toukokuuta 2010

Puheenvuoroni Vihreiden puoluekokouksessa 2010

Ensimmäistä puheenvuoroani siteerattiin Huvudstadsbladetissa. Kommenttikeskustelu on aika helmeä luettavaa.

Rakas puoluekokousväki!

Vihreä Liitto on edistyksellinen puolue. Siksi on hassua, että kielipolitiikassa ripustaudumme yli 200 vuotta vanhaan painolastiin.Ruotsin kielen pakollisuus ja sen lähes uskonnolliset mittakaavat saava arvostaminen työelämässä ovat vanhentunutta politiikkaa.

Me vihreät kannatamme monikulttuurisuutta, ja kieli on kulttuurin ehkä tärkein osatekijä. Haluamme luoda Suomen, jossa kaikenvärisillä ja -kielisillä ihmisillä on mahdollisuus osallistua yhteiskunnan toimintaan mahdollisimman helposti. Bikulttuuriin kahliutuminen sopii tähän tavoitteeseen kovin huonosti.

Alueiden kieliryhmien todellinen koostumus tulisi jatkossa ottaa entistä paremmin huomioon niin koulutuksessa kuin työelämässäkin. Joensuussa tulisi voida opiskella ruotsin sijasta venäjää. Itä-Helsingin terveyskeskuksissa tulisi työhönotossa arvostaa somalikielentaitoa, eikä ruotsin osaamiseen tulisi tällaisissa tapauksissa kiinnittää nykyisenkaltaista huomiota.

Haluamme olla edellä kaikilla politiikan osa-alueilla. Kun muut puolueet tyytyvät ilmastopolitiikassa 20% päästövähennyksiin, meidän tulee vaatia 90%. Kun muut puolueet takertuvat bikulttuurisuuteen, meidän on edistettävä aitoa monikulttuurisuutta. Tämä työ alkaa kaikkien kielten tasavertaisesta arvostamisesta ja historian painolastin hylkäämisestä.

---

Toinen puheenvuoroni käsitteli jätteenpolttolaitosten kuolleistaheräämistä.

Rakkaat kanssavihreät!

Ette ehkä tiedä sitä vielä, mutta kaatopaikat ovat ystäviämme. Ne ovat ravinnonlähteitä monille eliöille ja ennen kaikkea hiilinieluja. Kaatopaikalle kannettu muovi kun maatuu kovin hitaasti.

Kaatopaikat Suomessa ovat kuitenkin vaarassa kuolla sukupuuttoon. Syynä ovat kaikkialle nousevat jätteenpolttolaitokset, jotka ryöstävät kaatopaikoilta kasvun edellytykset.

Jätteenpolttolaitokset ovat kunnallisteknikoiden toteenkäynyt päiväuni, joka sekä hävittää jätettä että jauhaa kunnalle rahaa energiantuotannolla Yksi asia on kuitenkin jäänyt huomaamatta; ei se jäte mihinkään katoa.

Se leviää ilmakehään koko maailman taakaksi.

Väitetään, että polttolaitokset korvaavat hiiltä energianlähteenä. Todellisuudessa ne kuitenkin torppaavat puuta ja muita kestävämpiä vaihtoehtoja. Kun öljyriippuvuuden lonkerot kietoutuvat sekä jätehuollon että energiantuotannon ympärille, ei kestäviä ratkaisuja saada toteutettua pitkään aikaan, ehkä koskaan. Siksi fossiilisen jätteen polttamisesta on luovuttava.

maanantai 10. toukokuuta 2010

Kympin tytöistä

Kympin tyttö on taas noussut julkisuuteen, nytkin pahana miesten syrjäyttäjänä. Tämänkertaisessa kohussa hyvin menestyvät nuoret naiset uhkaavat varastaa pojilta heidän huonoilla kouluarvosanoilla ansaitsemansa ammattikoulupaikat. Edes pääsykokeiden tarkoitushakuinen käyttöönotto ei hidasta kympin tytön väsymätöntä taistelua miesten kaikin tavoin mahdollisimman kurjan elämän puolesta.

Miehet ovat aliedustettuina korkeakouluissa, lukioissa, Vihreissä ja nyt näköjään ammattikouluissakin. Ainoat jäljelle jäävät alat pojille ovatkin putkimies ja toimeton kaupungilla notkuja. Onko miehuuden tulevaisuus siis putkenrassaajaraukassa, joka tarvitsee kaikissa tekemisissään kompensaatiota ja tukea yhteiskunnalta päästäkseen tasa-arvoiseen asemaan mahtavien naisten kanssa?

Kirjoitus löytyy kokonaisuudessaan täältä.

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Rahoittaja on eduskunnan ruhtinas

Vaalirahoituskohu jatkuu jo ties kuinka monennetta vuotta.

Kokoomuksen kansanedustaja ja ääniharava Marja Tiura on joutunut jättämään paikkansa eduskuntaryhmän varapuheenjohtajana. Lähes 18000 ääntä saanut Tiura ei saanut viime hallitusneuvotteluissa merkittävämpiä luottamustoimia. Syyksi on mediassa arveltu Kataisen ja Tiuran huonoja välejä.

Kohu sai alkunsa, kun Tiura väitti julkisuudessa Keskustan kosiskelleen häntä loikkaamaan viime hallitusneuvottelujen aikaan. Arto Merisalo kiirehti sanomaan väliin, että hän pystyy todistamaan Tiuran väitteet valheiksi, sillä liikemies nauhoitti itsensä ja tiettyjen epäluotettavina pitämiensä edustajien välillä käytyjä puhelinkeskusteluja. Tästä virinnyt epäluottamus johti lopulta Tiuran alas astumiseen siltä ainoalta kämäiseltä luottamuspaikaltaan.

Jos tästä episodista voi jotain oppia, niin vaalirahaa jakaneilla liikemiehillä on luultua suurempi (Jättimäinen!) vaikutusvalta rahaa vastaanottaneihin poliitikoihin. Epämääräinen kiitollisuuden tunne ei ole riittänyt esimerkiksi Arto Merisalolle, vaan hän on järjestelmällisesti kerännyt arkistoihinsa materiaalia jolla kiristää ja tarpeen vaatiessa pudottaa epämiellyttävästi toimivia poliitikkoja.

Valehtelevien poliitikkojen paljastaminen on sinänsä hyvä asia. Ongelma syntyy, kun omaa etuaan ajavat liikemiehet paljastavat vain itselleen taktisesti tärkeiden poliitikkojen rikkeet. Maksullinen arvovalintavaikuttaminen kaipaakin huomattavasti nykyistä tiukempaa kontrollia. Lahjoituskaton ja avoimuuden lisäksi pitäisi äänestäjiä valistaa vaalirahoituksen mahdollisista seurauksista ja näkymättömistä kytköksistä joita se aiheuttaa.

Haluan vielä spekuloida Tiuran tapausta. Oma veikkaukseni on, että Merisalo on itse ehdottanut Tiuran loikkausta Keskustaan, kun on käynyt ilmi että Kokoomuksen riveistä ei ministerin paikkaa ole tulossa. Merisalo on uskonut Tiuran olevan sekä rahoituksen että nauhoitettujen salaisuuksien vuoksi niin helposti ohjailtavissa, että hänet olisi ehdottomasti saatava ministeriksi. Keskustassa loikkausaikeista on kuultu vain Merisalolta, joka taas väittää itsellään olevan todisteita Tiuran aloitteellisuudesta puolueenvaihdoksessa. Jostain syystä hän ei aio kuitenkaan julkistaa näitä ainoita todisteita loikkauskohussa. Merisalo katsoo Tiuran loikkausaikeiden jo tulleen selväksi.

Riippumatta siitä kuka puhuu totta, Arto Merisalo pelaa kieroa ja likaista peliä.

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Kaupunki kuuluu asukkailleen

Kirjoitukseni löytyy Oulun vihreiden nuorten nettisivuilta. Käy tsekkaamassa:
Kaupunki kuuluu asukkailleen

perjantai 5. maaliskuuta 2010

Äänikynnys on pienten puolueiden etu

Mitä todennäköisimmin vuoden 2015 eduskuntavaalit tullaan käymään uudistetulla vaalilailla. Näillä näkymin eduskunnan paikat jakautuvat koko Suomessa saadun äänimäärän perusteella. Alueellinen jako paikkamäärässä tapahtuisi vaalipiireissä saavutetun kannatuksen mukaan - jos esimerkiksi Vihreät saisi Oulun vaalipiiristä 10% kannatuksestaan tulisi täältä nousta eduskuntaan myös kymmenesosa kansanedustajista. Koko uudistuksen idea on poistaa piilevä äänikynnys, eli äänien eriarvoisuus eri vaalipiireissä. Kaikki varmasti muistavat, kuinka Pohjois-Karjalan ääniharava Tarja Cronberg jäi vuoden 2007 vaaleissa rannalle.

Monia näyttää kuitenkin hiertävän piilevän äänikynnyksen tilalle ehdotettu näkyvä äänikynnys. Uudessa vaalilaissa kun eduskuntaan pääsyn ehdoksi asetettaisiin 3% valtakunnallinen kannatus. Äänikynnyksen oletetaan syövän uusilta poliittisilta liikkeiltä kasvumahdollisuudet ja lukitsevan suomen puoluekentän paikalleen huolimatta siitä, että vaalilain uudistus toisi mahdollisuuden puoluetukeen jo 2 % valtakunnallisen kannatuksen saaville puolueille.

On totta, että äänikynnyksen tarkoitus on estää pienen kannatuksen puolueita pääsemästä eduskuntaan. Tämä on kuitenkin demokratian kannalta hyvä asia.

Äänikynnyksen puuttuminen saattaisi johtaa eduskunnan pirstaloitumiseen mikropuolueiden temmellyskentäksi, mikä lamauttaisi eduskunnan toiminnan. Italian Silvio Berlusconi aavistellessaan tappiota tulevissa parlamentinvaaleissa uudisti Italian vaalilakia poistamalla äänikynnyksen. Silvio hävisi vaalit, mutta sirpalepuolueista koostuva parlamentti ei kyennyt tarpeeksi vahvan hallituksen muodostamiseen. Tästä seurasi lopulta hallituksen kaatuminen ja seuraavissa vaaleissa Berlusconille huikea vaalivoitto, sekä äänikynnyksen palauttaminen.

Suomessa pirstaloituminen ei kuitenkaan koettelisi tasapuolisesti eduskuntapuolueita. Kolme suurta puoluetta ovat enemmän tai vähemmän tasaista harmaata massaa, jotka tavoittelevat suuren keskikentän ääniä. Loput puolueista saavat äänensä suurien marginaaliryhmien liittoutumilta.

Viime vuosikymmeninä voitokkaiksi nousseiden poliittisten liikkeiden menestyksen salaisuus on siinä, että ne ovat kyenneet kokoamaan lippunsa alle samalla tavalla, mutta ei täysin samoin ajattelevia ihmisiä.

Olematon äänikynnys johtaisi lopulta vasemmistoliiton, vihreiden ja perussuomalaisten hajoamiseen punavihreiksi, syväekologisiksi, kommunistisiksi, uuskonservatiivisiksi ja nationalistisiksi korkeintaan viiden edustajan mikropuolueiksi. Tämä ei varsinaisesti palvelisi näiden puolueiden äänestäjien etua.

Loppujen lopuksi keskikenttään kuulumattomien puolueiden hajaannuksesta hyötyisivät vain keskikentän haltijat - eli suuret puolueet ja niistä erityisesti Keskusta ja Kokoomus. Omituisinta koko touhussa on se, että nämä puolueet ovat Vihreiden jälkeen myönteisimpiä vaalilakiuudistukselle!

SDP:ltä voi sen populistisen linjan valossa odottaakin sellaisia vetoja kuin perustuslain uudistuksen kytkemisen uuteen vaalilakiin. On kuitenkin kummallista seurata, kuinka pienemmät puolueet ampuvat itseään jalkaan vaatimalla omaa hajottamistaan.

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Sokaiseeko säteily päättäjien silmät?

Kalevassa uutisoitiin tänään Oulunsalon ja Hailuodon välille suunnitellun tuulivoimapuiston ympäristövaikutusten olevan arvioitua pienemmät. Muut kuin maisemalliset haitat hankkeessa olisivat tuulipuiston toteutuessa marginaalisia. Esimerkiksi lintukuolemat jäisivät muutamaan roottoriin törmäävään lokkiin vuodessa.

Sopii toivoa, että selvitys on kattava ja antaa oikean kuvan hankkeen ikävimmistäkin ympäristövaikutuksista. Tuulivoiman haittavaikutuksia ei pidä missään nimessä vähätellä. Hailuoto on merkittävä lintujen levähdyspaikka muuttojen aikana, ja suurten tuulimyllyjen vaikutusta lintujen muuttokäyttäytymiseen tuleekin tutkia. Tällaisesta tutkimuksesta saattaa olla merkittävää hyötyä tulevaisuuden tuulivoimahankkeille.

Vähätellä ei pidä myöskään tuulivoimaloiden positiivisia ympäristövaikutuksia. Uusiutumattomien energiamuotojen puolustajat vetoavat puheissaan usein tehottomuuteen, säätövoiman tarpeeseen, lintukuolemiin sekä tuulettomuuteen vaieten samalla puolustamiensa energiantuotantomuotojen ongelmista ja tuulivoiman eduista.

Tuulivoiman hyödyntämisessä on tehty virheitä, jotka ovat aiheuttaneet ylimääräisiä kustannuksia ja ikäviä vaikutuksia esimerkiksi suurille petolinnuille. Mutta toisin kuin esimerkiksi ydinvoimateollisuudessa, on näistä virheistä otettu opiksi. Tuulivoimaloiden kielteisten ympäristövaikutusten minimoimiseksi ja tehokkuuden maksimoimiseksi on tehty hurjat määrät tutkimusta. Suomessa viimeisin esimerkki tästä on vastavalmistunut tuuliatlas

Sen sijaan mitä enemmän ydinvoiman ympäristövaikutuksia tutkitaan, sitä tyhmemmältä siihen nojaaminen näyttää. Esimerkiksi saksalaisen tutkimuksen mukaan ydinvoimaloiden läheisyydessä kasvavien lasten riski sairastua leukemiaan on jopa 100% suurempi kuin ydinvoimalavapaalla alueella asuvien.

Yhtään ainutta sotaa ei ole koskaan käyty tuulen käyttöoikeuden takia. Ydinvoima taasen on varattu pienelle eliittimaiden joukolle, joka sulkee tämän näennäisesti halvan energiantuotantotavan pois suurelta maiden enemmistöltä. Jos ydinvoiman kuolleistaherääminen jatkuu nykyiseen tahtiin, niin olen varma, että seuraava sota tullaan käymään oikeuksista uraanivoimaan.

Mitä enemmän näitä kahta energiantuotantomuotoa vertailee, sitä enemmän alkaa ihmettelemään nykyisten päättäjien haluttomuutta tukea tuulivoimaa sen kaikissa muodoissa. Ilmeisestikin lobbareiden synnyttämä rakkaus atomivoimaan on sokeaa.

torstai 25. helmikuuta 2010

Autoilu vähentää autoilua

Tämän päivän Kalevassa (http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu-testaa-kimppa-autoja-tyoajoissa/841384) kerrottiin Oulun kaupungin aloittavan autojen yhteiskäyttökokeilun. Testiin on lähdössä mukaan useita kaupungin toimialoja.

Kokeilussa työntekijät voivat varata kaupungin omistamia keskimääräistä ympäristöystävällisempiä autoja liikkuakseen työaikana paikasta toiseen. Ajatus on mitä kannatettavin.

Helsingissäkin monet ihmiset päätyvät oman auton ostamiseen ja käyttämiseen juuri töiden vaatiman paikasta toiseen ravaamisen takia, ja pääkaupunkiseudulla joukkoliikenne toimii huomattavasti paremmin kuin täällä Oulussa. Oman auton omistamisesta johtuvat kustannukset tekevät joukkoliikenteen käyttämisen monilla taloudellisesti mahdottomaksi. Siksi mahdollisuus käyttää työajoihin kaupungin autoa on innostava. Parhaimmillaan se saattaisi vähentää oman auton omistavien määrää ja lisätä joukkoliikenteen käyttöä.

Samassa uutisessa kerrottiin City Car Clubin suunnittelevan laajentumista pääkaupunkiseudulta esimerkiksi Ouluun. Tämän laajentumisen ehtona ovat toimivat neuvottelut kaupungin päättäjien kanssa, jotta yhteiskäyttöautoille saataisiin omia pysäköintipaikkoja kadunvarsille.

Kaupungin kannattaisi tarttua tähän mahdollisuuteen. Vaikka joukkoliikenteen organisointi onkin kustu melko hyvin, ei se tarkoita että oman auton omistamisen tarvitsisi olla ainut realistinen liikkumiskeino tällä seudulla.

keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Monikuntaliitoksesta

Arto Kosken esitystä Oulun seudun monikuntaliitoksesta on ehditty nyt pureskella viikon verran. Selvityshenkilö on ainakin Oulussa onnistunut luomaan päättäjien keskuuteen innostuneen mielentilan ja vakuuttamaan heidät kuntaliitoksen avaamista uusista mahdollisuuksista.

18.2. pidetyssä kuntaliitosselvityksen julkistamistilaisuudessa Koski kieltäytyi esittämästä konkreettisia esimerkkejä kuntaliitoksen hyödyistä. Paljon hypetetyn tilaisuuden sisältö ainakin omissa silmissäni vaikutti laimealta: kuntien kannattaa yhdistyä jos ne haluavat sitä, ja jos siitä on niille hyötyä. Tämän olisi voinut todeta sokea apinakin.

Tilaisuudessa Koski suositteli seudun kunnille strategisen yhdistymisen mallia, jossa kuntaliitoksen vaikutukset riippuvat täysin liitoksen toteuttamistavasta. Erilaisia toteuttamistapoja tai liitoksen suurimpia vaikutuksia hän ei kuitenkaan suuremmin avannut. Esitystä kuunnellessa hiipi mieleeni karmaiseva epäilys, että kuntaliitoksen todelliset vaikutukset eivät ehkä ole kenenkään tiedossa tai hallinnassa.

Toivon mukaan usean kuukauden selvitystyö on kuitenkin tuottanut muutakin kuin abstrakteja konsulttikielisiä kaavioita, joissa todetaan kuntaliitoksella pyrittävän huonon sijasta hyvään uuteen kuntaan. Todennäköisesti selvityshenkilö on tuottanut myös konkreettisia ehdotuksia uuden kunnan toimintamalleiksi. Harmillista onkin, että nämä ehdotukset eivät ole kaiken kansan kommentoitavissa.

Kuntaliitos tarjoaa suuria mahdollisuuksia koko seudun kehittämiselle. Esimerkiksi liikenne- ja kaavoitusasioita voitaisiin jatkossa suunnitella paremmin koko seudun ja maailman kannalta. Toisaalta liitos tarjoaa mahdollisuuksia myös pistää se vähä jo olemassaoleva hyvä paskaksi. Olisikin kohtuullista ennen kuntaliitospäätöstä tuoda julki se, millaista uutta Oulua kuntien valtuustot nyt ovat perustamassa. Oma kannatukseni liitokselle saattaisi nousta, jos tietäisin että tämä ei ole vain Keskustan salajuoni kaupunkirakenteen hajauttamiseksi entisestään. Tähän mennessä Koski ei ole onnistunut minua vakuuttamaan.