sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Edustajistoon paremman maailman puolesta

cc geese@flickr
Olen ehdolla Oulun ylioppilaskunnan edustajistoon. OYY määritelee tarkoituksensa näin: ”Ylioppilaskunnan tarkoituksena on olla jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän
yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan liittyviä
pyrkimyksiään”.

Pyrin edustajistoon Vihreän vaaliliiton listalta. Miksi eturyhmäntön vihreä pyrkii elimeen, jonka tarkoituksena on edistää opiskelijoiden etuja?

Opiskelijat ovat heikossa asemassa yhteiskunnassa, ja monet keskeisimmistä poliittisista teemoistani liittyvät juuri koulutukseen. En silti tahdo edustajistoon edistämään opiskelijoiden asioita, vaan kestävän maailman syntymistä. Korostan OYY:n säännöissä seuraavaa kohtaa:

”... edistää heidän yhteiskunnallisia...pyrkimyksiään”

Uskon, että yliopistostamme löytyy kanssani samanmielisiä ihmisiä, jotka eivät tahdo ylioppilaskunnan olevan itsekäs opiskelijoiden eturyhmä muita ryhmiä vastaan, vaan näkevät OYY:ssä mahdollisuuden olla sivistysyliopiston ja hyvän maailman periaatteita levittävä majakka pimeässä Pohjoisessa.

Monet tahtoisivat ylioppilaskunnan keskittyvän tiukemmin opiskelijoiden edunvalvontaan ja karsivan rönsyjä esimerkiksi opiskelijoiden omaehtoisen toiminnan ja kehitysyhteistyön rahoittamisesta. Se ei käy! Pikemminkin ylioppilaskunnan olisi pyrittävä vaikuttamaan yhä enemmän asioihin jotka ovat tärkeitä sekä opiskelijoille että muille, kuten Linnanmaan ja keskustan välisen alueen tiheämpään kaavoittamiseen, jotta näiden välinen raideyhteys voitaisiin tulevaisuudessa rakentaa kannattavasti.

Ylioppilaskunnan tulisi tehdä työtä yliopiston muokkaamisessa vapaammaksi ja aidommaksi sivistysyliopistoksi. Yliopiston tutkimustulosten tulisi olla helposti saatavilla ilmaiseen käyttöön - kaikille. Kurssimateriaalien jakelua verkossa tulisi yhdenmukaistaa, ja kaikkien materiaalien tulisi olla ilmaiseksi käytössä - kaikille. Luentoja tulisi olla mahdollista seurata verkossa niin reaaliajassa kuin jälkikäteenkin.

Yliopiston tulisi levittää tietoa ympärilleen, niin sitä aktiivisesti etsiville kuin niillekin, jotka sitä tarvitsisvat mutteivät välttämättä yritä etsiä. Yliopiston tulisi aktiivisesti osallistua ympäröivän yhteiskunnan muokkaamiseen ja päätöksentekoprosesseihin.

Lopuksi tahdon edustajistoon, koska siellä tutustun tulevaisuuden (ja nykyisyyden) yhteiskunnallisiin vaikuttajiin, ja näin takaan mahdollisuuteni toimia kestävän ja oikeudenmukaisen maailman puolesta tulevaisuudessakin.

Konsta Happonen
Vihreä vaaliliitto - ViVa
Ehdokasnumero 183