Hanna Sarkkinen symbolina

Viime viikon tärkein paikallisuutinen ei ollut kiista Franzéninpuiston parturoimisessta, ehdotukset tupakoinnin tai alkoholin käytön rajoittamisesta saati rotuaarin uusi valotolppa.

Se oli Hanna Sarkkisen(vas.) valinta kaupunginhallitukseen.

Yleisesti ottaen politiikassa on puute nuorista. Pohjois-Pohjanmaalla asukkaiden keski-ikä on 38 vuotta, mutta Oulun vaalipiiristä valituilla kansanedustajilla se on 55. Kahdeksastatoista kansanedustajasta kaksi alittaa maakuntamme keski-iän.

Nuoria ehdokkaita ei tahdo löytyä tai sitten meitä ei oteta ehdokkaiksi. Esimerkiksi Kokoomuksella on vaalipiirissä tällä hetkellä yksi alle kolmikymppinen ehdokas, voisi jopa sanoa kiintiönuori(EDIT: on toinenkin). Vihreissä meitä on nelinkertainen määrä.

Päätökset tehdään meistä kaukana. Peruskoulutus valmentaa meitä ymmärtämään demokratiaa teoreettisella tasolla, mutta käytännössä valta ja sen käyttäjät piiloutuvat byrokraattisten kokousasiakirjojen ja käytettävyydeltään huonojen julkisten verkkosivujen taakse. Kunnallistasolla tieto päätöksen teosta kulkee pahimmillaan läpi yhden jos senkään toimittajan läpi. Ainakin Oulussa uutisointi kunnallispolitiikasta on voimakkaasti värittynyttä.

Kunnallisella, eli nuoren elämää lähinnä olevalla tasolla poliittisten järjestöjen tiedotus omasta toiminnastaan on luvattoman huonoa. Nettisivujen ylläpitoa ja suunnittelua pidetään ilmeisesti pakkopullana, koska tiedotuskanaviksi niistä ei ole. Mistään ei saa tietoa omista vaikutus- ja osallistumismahdollisuuksista.

Juuri siksi Sarkkisen valinta kaupunginhallitukseen on niin merkittävä uutinen. Sen viesti on 1) nuorilla on taitoa ja kykyä vaikuttaa 2) nuori poliitikko voidaan ottaa vakavasti. Tämän kaltaisia uutisia tarvitaan, jotta meidän ikäisemme ihmiset uskaltaisivat laittaa itsensä likoon politiikan pelissä. Onnistuminen on mahdollista.

Oulun vihreistä nuorista onnistuneita ovat mm. eduskuntavaaliehdokkaat teknisen lautakunnan jäsen Otto Simola ja tasa-arvotoimikunnan varapuheenjohtaja Janne Hakkarainen.

55-vuotias on tuskin kovin hyvin perillä alle kolmikymppisten arjesta, miltä tuntuu olla vastavalmistunut ja työtön, miten pärjätä yhteiskunnan ristiriitaisten vaatimusten keskellä tai sovittaa yhteen lapsen hoito ja opiskelu.

Valta ei putoa vanhan puun oksalta meidän nuorten syliin. Meidän on itse se poimittava. Aika on kuitenkin kypsä. Jos parikymppisestä voi tulla kaupunginhallituksen jäsen, niin voi kansanedustajakin.

Uraaniurpojen säteilevä tulevaisuus ei ole vielä totta

Eduskunta päätti antaa luvat kahdelle uudelle ydinvoimalalle tänään heinäkuun ensimmäisenä päivänä 2010. Ensimmäinen erä taistelussa kestävien energiaratkaisujen puolesta on hävitty, mutta sota on vasta alussa. Eduskunnan päätös tekee vasta teoriassa mahdolliseksi aloittaa ydinvoimaloiden rakentaminen. Toisella luvansaajalla ei vielä ole sijoituspaikkaa voimalalleen saati sen jätteille. Myllyt olisivat pystyssä vasta vuoden 2020 jälkeen, ja energiatehokkuuden edistämisellä sekä uusiutuvien energianlähteiden edistämisellä ydinvoimaloista voidaan tehdä yksiselitteisesti tarpeettomia - ja sitä kautta laittomiakin.

Eduskunnan ydinvoimapäätös on harmillinen esimerkki siitä, kuinka helposti nykyiset päättäjämme ovat ydinvoimalobbareiden vietävissä ja kuinka vähän he todella välittävät hankkia tietoa päätöstensä pohjaksi. Ikään kuin ydinvoimalupien myöntämisprosessi ei olisi muutenkin ollut tarpeeksi epämääräinen, ydinvoiman puoltajat ministereitä myöten suolsivat suuressa salissa suoranaisia valheita saadakseen kaksi ydinvoimalupaansa runnottua läpi. Ainut vaihtoehto on laittaa nämä kansanedustajat vaihtoon vaaleissa 2011. Alla on lista Oulun vaalipiirin uraaniurpoista kansanedustajista. Me emme unohda.

* Matti Ahde (SD)
* Tuomo Hänninen (KESK)
* Kyösti Karjula (KESK)
* Inkeri Kerola (KESK)
* Timo V. Korhonen (KESK)
* Paula Lehtomäki (KESK)
* Suvi Lindén (KOK)
* Raimo Piirainen (SD)
* Lyly Rajala (KOK)
* Antti Rantakangas (KESK)
* Tapani Tölli (KESK)
* Tuulikki Ukkola (KOK)
* Mirja Vehkaperä (KESK)
* Pekka Vilkuna (KESK)

Bonuksena vielä entisen bändini Hässäkän ydinvoimasta kertova kappale, joka mukailee nyt nähtyä prosessia vaikka onkin tehty viime vuosikymmenen puolivälissä.

Luonnonsuojelun tulisi olla kansalaisvelvollisuus

Kävin eilen luontoretkellä Oulun Letonniemessä. Alue on vanhaa lampaiden laiduntamaa niittyä, mutta laidunnus on loppunut jo aikaa sitten. Vanha niitty on kasvanut umpeen. Miksi näin arvokas elinympäristö on päästetty metsittymään, vaikka perinneympäristöjen lajeista 99% on uhanalaisia? Liian usein luonnonsuojelun laiminlyömisessä on kyse resurssien puutteesta, oli kyseessä sitten niityn niittäminen tai talousmetsän ennallistaminen. Luonnonsuojelu ei ole toistaiseksi kertaakaan päässyt nauttimaan kohtuullista osuutta minkään toimijan rahoista, suojelujärjestöjen budjetit tietysti poislukien.

Aloitan pian siviilipalvelukseni ja olen tullut jutelleeksi muiden sivarien kanssa heidän tulevista ja menneistä palveluspaikoistaan. Siviilipalveluksen tulisi olla yhteiskunnalle hyödyllistä työtä. Hämmentävän suuri osa tutuistani kertoo kuitenkin suorittaneensa sivarinsa joko pelaamalla pleikkaria tai tiskaamalla/kuskaamalla/viemällä roskia – siis tekemällä niitä töitä joita muut eivät halua tehdä. Sivari on halpaa työvoimaa, jonka velvollisuutta monet palveluspaikat joko hyväksikäyttävät tai laiminlyövät.

Eli siis maailman tärkein työ, luonnonsuojelu, olisi vailla tekijöitä samaan aikaan kun monet paskaduuniin pakotetut pakertavat turhaan? Tämä miestyövoima olisi hyödyllistä ottaa mukaan pelastamaan biosfääriä.

Palveluspaikat päättävät montaako sivaripaikkaa ne hakevat ja montako näistä paikoista on minäkin hetkenä käytössä. Luonnonsuojelullisista asioista vastaa esimerkiksi Metsähallitus mutta myös kunnat suoraan maaomistustensa ja ympäristötoimensa kautta ja välillisesti ELY-keskusten (joihin on yhdistetty vanhat maakuntien ympäristökeskukset) kautta. Tässäpä tehtävä kaikille ympäristömyönteisille kunnallispoliitikoille koko Suomessa: koettakaa saada lisää sivarityövoimaa luonnonsuojelutyöhönne. Saatte vähemmällä rahalla enemmän tulosta. Tätä tukeva konkreettinen toimi olisi kunnallistason tiedotuskiertue lukioihin, jossa markkinoitaisiin siviilipalvelusta vastuullisena vaihtoehtona asepalvelukselle.

Pidemmällä aikavälillä siviilipalvelus tulisi muuttaa kokonaan ympäristöpalvelukseksi, jossa palveluksen alkuun sijoittuvalla kuukauden koulutusjaksolla opetettaisiin perusteet tärkeimmistä luonnonsuojelun tehtävistä, kuten perinneympäristöjen kunnostuksesta, ekosysteemien ennallistamisesta ja ympäristöviestinnästä.

Itseasiassa koko asepalvelus voitaisiin korvata yleisellä ympäristövelvollisuudella, sillä uhat joilta meidän pitäisi puolustautua eivät ole sotilaallisia. Olisi hyödyllistä, että jokainen suomalainen voisi kokea luonnonsuojelutyötä käytännön kautta – luulisi sen avaavan silmiä sille kriisille jonka keskellä elämme. Sitä paitsi meillä on velvollisuus alkaa piakoin maksamaan takaisin luonnolta ottamaamme lainaa, ja uskon meidän kaikkien haluavan tehdä sen hallitusti. Muutoin vielä syntymättömät sukupolvet joutuvat nyhjäisemään tyhjästä rahat ja työn kustantaakseen meidän velkamme eksponentiaaliset korot.

Suomen sukupuuttovelka on tällä hetkellä noin 900 lajia. Uhanalaisia noin 40000 tunnetusta lajista on noin 1500.

Janne Hakkarainen puhuu avoimesta kaupunkitilasta

Janne Hakkaraisen tuki ry:n puheenjohtajana kehtaan jakaa tämän eduskuntavaaliehdokkaan verkkopuheen kanssanne.

Autoilu vähentää autoilua

Tämän päivän Kalevassa (http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu-testaa-kimppa-autoja-tyoajoissa/841384) kerrottiin Oulun kaupungin aloittavan autojen yhteiskäyttökokeilun. Testiin on lähdössä mukaan useita kaupungin toimialoja.

Kokeilussa työntekijät voivat varata kaupungin omistamia keskimääräistä ympäristöystävällisempiä autoja liikkuakseen työaikana paikasta toiseen. Ajatus on mitä kannatettavin.

Helsingissäkin monet ihmiset päätyvät oman auton ostamiseen ja käyttämiseen juuri töiden vaatiman paikasta toiseen ravaamisen takia, ja pääkaupunkiseudulla joukkoliikenne toimii huomattavasti paremmin kuin täällä Oulussa. Oman auton omistamisesta johtuvat kustannukset tekevät joukkoliikenteen käyttämisen monilla taloudellisesti mahdottomaksi. Siksi mahdollisuus käyttää työajoihin kaupungin autoa on innostava. Parhaimmillaan se saattaisi vähentää oman auton omistavien määrää ja lisätä joukkoliikenteen käyttöä.

Samassa uutisessa kerrottiin City Car Clubin suunnittelevan laajentumista pääkaupunkiseudulta esimerkiksi Ouluun. Tämän laajentumisen ehtona ovat toimivat neuvottelut kaupungin päättäjien kanssa, jotta yhteiskäyttöautoille saataisiin omia pysäköintipaikkoja kadunvarsille.

Kaupungin kannattaisi tarttua tähän mahdollisuuteen. Vaikka joukkoliikenteen organisointi onkin kustu melko hyvin, ei se tarkoita että oman auton omistamisen tarvitsisi olla ainut realistinen liikkumiskeino tällä seudulla.

Monikuntaliitoksesta

Arto Kosken esitystä Oulun seudun monikuntaliitoksesta on ehditty nyt pureskella viikon verran. Selvityshenkilö on ainakin Oulussa onnistunut luomaan päättäjien keskuuteen innostuneen mielentilan ja vakuuttamaan heidät kuntaliitoksen avaamista uusista mahdollisuuksista.

18.2. pidetyssä kuntaliitosselvityksen julkistamistilaisuudessa Koski kieltäytyi esittämästä konkreettisia esimerkkejä kuntaliitoksen hyödyistä. Paljon hypetetyn tilaisuuden sisältö ainakin omissa silmissäni vaikutti laimealta: kuntien kannattaa yhdistyä jos ne haluavat sitä, ja jos siitä on niille hyötyä. Tämän olisi voinut todeta sokea apinakin.

Tilaisuudessa Koski suositteli seudun kunnille strategisen yhdistymisen mallia, jossa kuntaliitoksen vaikutukset riippuvat täysin liitoksen toteuttamistavasta. Erilaisia toteuttamistapoja tai liitoksen suurimpia vaikutuksia hän ei kuitenkaan suuremmin avannut. Esitystä kuunnellessa hiipi mieleeni karmaiseva epäilys, että kuntaliitoksen todelliset vaikutukset eivät ehkä ole kenenkään tiedossa tai hallinnassa.

Toivon mukaan usean kuukauden selvitystyö on kuitenkin tuottanut muutakin kuin abstrakteja konsulttikielisiä kaavioita, joissa todetaan kuntaliitoksella pyrittävän huonon sijasta hyvään uuteen kuntaan. Todennäköisesti selvityshenkilö on tuottanut myös konkreettisia ehdotuksia uuden kunnan toimintamalleiksi. Harmillista onkin, että nämä ehdotukset eivät ole kaiken kansan kommentoitavissa.

Kuntaliitos tarjoaa suuria mahdollisuuksia koko seudun kehittämiselle. Esimerkiksi liikenne- ja kaavoitusasioita voitaisiin jatkossa suunnitella paremmin koko seudun ja maailman kannalta. Toisaalta liitos tarjoaa mahdollisuuksia myös pistää se vähä jo olemassaoleva hyvä paskaksi. Olisikin kohtuullista ennen kuntaliitospäätöstä tuoda julki se, millaista uutta Oulua kuntien valtuustot nyt ovat perustamassa. Oma kannatukseni liitokselle saattaisi nousta, jos tietäisin että tämä ei ole vain Keskustan salajuoni kaupunkirakenteen hajauttamiseksi entisestään. Tähän mennessä Koski ei ole onnistunut minua vakuuttamaan.