Ensi viikonloppuna pidettävä Vasemmistoliiton puoluekokous lähestyy. Puolue on ottanut tavoitteekseen nostaa kannatuksensa nykyisestä reilusta seitsemästä ja puolesta prosentista kymmeneen prosenttiin. Onnea tämän tavoitteen kanssa! Ensi vaalien jälkeen tosin oppositio kutsuu huolimatta siitä saako ainut vasemmistopuolue houkuteltua opiskelijat ja lapsiperheet äänestämään itseään. Porvarihallitukseen sillä ei ole asiaa, punamullan edellytyksiä tuskin saadaan vaaleissa aikaan ja sinipunassa vasemmistoliitto on demareidenkin kannattajien mielissä vasta viidenneksi suosituin hallituksen täydentäjäpuolue Vihreiden, Perussuomalaisten, RKP:n ja jopa Keskustankin jälkeen. Punavihreää hallitusyhteistyötä siis tuskin nähdään vielä pitkään aikaan.
Entäpä punavihreää oppositiopolitiikkaa? Tämä riippuu meidän Vihreiden kannatuskäyristä. Puheenjohtaja Sinnemäki linjasi puoluekokouksessamme, että hallitukseen ei lähdetä jollei Vihreiden painoarvo hallitusneuvotteluissa kasva. Eli kannatuskäyrämme lurpsahtaminen voisi johtaa Sinne- ja Arhinmäen puolueet hallitukselle varsin vaaralliseen oppositioon. Viimeaikaisten kannatuslukemien valossa näin ei tosin tule käymään, mutta vaaleihin on vielä aikaa.
Vihreät on suosituin kolmas puolue kaikkiin hallituskokoonpanoihin, mutta Perussuomalaiset hönkivät perässä. Mikäli puolueemme kannatus kasvaa, tulemme todennäköisesti olemaan hallituksessa varmistamassa sukupuolineutraalin avioliiton lakiinkirjaamisen, edistyksellisen ilmastopolitiikan ja tekoaltaiden torppaamisen tuloa uuteen hallitusohjelmaan. Perussuomalaisten kanssa näistä asioista saattaisi hallitusohjelmassa tulla hyvin eri näköisiä ehdotuksia.
Suuri kysymys on onnistuuko Mari Kiviniemi nostamaan puolueensa kannatuskaivon pohjalta kakkossijalle vai voittaako Jungnerin rakkausdemokraattinen puolue itselleen hallituspaikan takaisin vain yhden oppositiokauden jälkeen? Toistaiseksi uusien ikonien merkitystä SDP:n ja Keskustan kannatukselle ei vielä voida sanoa. Demareiden kannatuskäyrä on ollut viime vuoden lopusta lähtien tasainen – persuperseilyllä ei ollut kannatusta nostavaa vaikutusta ja Urpilainen vaihtoi viisaasti viestintätaktiikkaa siirtämällä kovasanaisen Heinäluoman taka-alalle. Kokoomuslaisen positiivista viestiä lähettävän Jungnerin valinta puoluesihteeriksi taas oli nerokas valinta - ja silmiinpistävä tyylin vaihdos verrattuna demaripuheenjohtajan muutaman kuukauden takaisiin ”maassa maan tavalla” -puheisiin.
Toivon todella SDP:n viestinnällisen muutoksen heijastelevan myös arvojen muutosta. Nykyinen porvarihallituskausi on ollut Vihreille erityisesti luonnonsuojelullisissa asioissa yhtä tappiota tappion perään. Mikäli demarit todella tahtovat alkaa rakkauden puolueeksi, he ottavat politiikassaan huomioon myös tulevat sukupolvet ja ympäristön kantokyvyn. Tällaisessa tilanteessa voisi olla jopa mielekästä nähdä sinipunavihreää hallitusyhteistyötä ensi vaalikaudella.
Muussa tapauksessa toivon punaisen ja vihreän mäen yhdistyvän vihaiseksi oppositiovuoreksi.
keskiviikko 16. kesäkuuta 2010
lauantai 12. kesäkuuta 2010
Luonnonsuojelun tulisi olla kansalaisvelvollisuus
Kävin eilen luontoretkellä Oulun Letonniemessä. Alue on vanhaa lampaiden laiduntamaa niittyä, mutta laidunnus on loppunut jo aikaa sitten. Vanha niitty on kasvanut umpeen. Miksi näin arvokas elinympäristö on päästetty metsittymään, vaikka perinneympäristöjen lajeista 99% on uhanalaisia? Liian usein luonnonsuojelun laiminlyömisessä on kyse resurssien puutteesta, oli kyseessä sitten niityn niittäminen tai talousmetsän ennallistaminen. Luonnonsuojelu ei ole toistaiseksi kertaakaan päässyt nauttimaan kohtuullista osuutta minkään toimijan rahoista, suojelujärjestöjen budjetit tietysti poislukien.
Aloitan pian siviilipalvelukseni ja olen tullut jutelleeksi muiden sivarien kanssa heidän tulevista ja menneistä palveluspaikoistaan. Siviilipalveluksen tulisi olla yhteiskunnalle hyödyllistä työtä. Hämmentävän suuri osa tutuistani kertoo kuitenkin suorittaneensa sivarinsa joko pelaamalla pleikkaria tai tiskaamalla/kuskaamalla/viemällä roskia – siis tekemällä niitä töitä joita muut eivät halua tehdä. Sivari on halpaa työvoimaa, jonka velvollisuutta monet palveluspaikat joko hyväksikäyttävät tai laiminlyövät.
Eli siis maailman tärkein työ, luonnonsuojelu, olisi vailla tekijöitä samaan aikaan kun monet paskaduuniin pakotetut pakertavat turhaan? Tämä miestyövoima olisi hyödyllistä ottaa mukaan pelastamaan biosfääriä.
Palveluspaikat päättävät montaako sivaripaikkaa ne hakevat ja montako näistä paikoista on minäkin hetkenä käytössä. Luonnonsuojelullisista asioista vastaa esimerkiksi Metsähallitus mutta myös kunnat suoraan maaomistustensa ja ympäristötoimensa kautta ja välillisesti ELY-keskusten (joihin on yhdistetty vanhat maakuntien ympäristökeskukset) kautta. Tässäpä tehtävä kaikille ympäristömyönteisille kunnallispoliitikoille koko Suomessa: koettakaa saada lisää sivarityövoimaa luonnonsuojelutyöhönne. Saatte vähemmällä rahalla enemmän tulosta. Tätä tukeva konkreettinen toimi olisi kunnallistason tiedotuskiertue lukioihin, jossa markkinoitaisiin siviilipalvelusta vastuullisena vaihtoehtona asepalvelukselle.
Pidemmällä aikavälillä siviilipalvelus tulisi muuttaa kokonaan ympäristöpalvelukseksi, jossa palveluksen alkuun sijoittuvalla kuukauden koulutusjaksolla opetettaisiin perusteet tärkeimmistä luonnonsuojelun tehtävistä, kuten perinneympäristöjen kunnostuksesta, ekosysteemien ennallistamisesta ja ympäristöviestinnästä.
Itseasiassa koko asepalvelus voitaisiin korvata yleisellä ympäristövelvollisuudella, sillä uhat joilta meidän pitäisi puolustautua eivät ole sotilaallisia. Olisi hyödyllistä, että jokainen suomalainen voisi kokea luonnonsuojelutyötä käytännön kautta – luulisi sen avaavan silmiä sille kriisille jonka keskellä elämme. Sitä paitsi meillä on velvollisuus alkaa piakoin maksamaan takaisin luonnolta ottamaamme lainaa, ja uskon meidän kaikkien haluavan tehdä sen hallitusti. Muutoin vielä syntymättömät sukupolvet joutuvat nyhjäisemään tyhjästä rahat ja työn kustantaakseen meidän velkamme eksponentiaaliset korot.
Suomen sukupuuttovelka on tällä hetkellä noin 900 lajia. Uhanalaisia noin 40000 tunnetusta lajista on noin 1500.
Aloitan pian siviilipalvelukseni ja olen tullut jutelleeksi muiden sivarien kanssa heidän tulevista ja menneistä palveluspaikoistaan. Siviilipalveluksen tulisi olla yhteiskunnalle hyödyllistä työtä. Hämmentävän suuri osa tutuistani kertoo kuitenkin suorittaneensa sivarinsa joko pelaamalla pleikkaria tai tiskaamalla/kuskaamalla/viemällä roskia – siis tekemällä niitä töitä joita muut eivät halua tehdä. Sivari on halpaa työvoimaa, jonka velvollisuutta monet palveluspaikat joko hyväksikäyttävät tai laiminlyövät.
Eli siis maailman tärkein työ, luonnonsuojelu, olisi vailla tekijöitä samaan aikaan kun monet paskaduuniin pakotetut pakertavat turhaan? Tämä miestyövoima olisi hyödyllistä ottaa mukaan pelastamaan biosfääriä.
Palveluspaikat päättävät montaako sivaripaikkaa ne hakevat ja montako näistä paikoista on minäkin hetkenä käytössä. Luonnonsuojelullisista asioista vastaa esimerkiksi Metsähallitus mutta myös kunnat suoraan maaomistustensa ja ympäristötoimensa kautta ja välillisesti ELY-keskusten (joihin on yhdistetty vanhat maakuntien ympäristökeskukset) kautta. Tässäpä tehtävä kaikille ympäristömyönteisille kunnallispoliitikoille koko Suomessa: koettakaa saada lisää sivarityövoimaa luonnonsuojelutyöhönne. Saatte vähemmällä rahalla enemmän tulosta. Tätä tukeva konkreettinen toimi olisi kunnallistason tiedotuskiertue lukioihin, jossa markkinoitaisiin siviilipalvelusta vastuullisena vaihtoehtona asepalvelukselle.
Pidemmällä aikavälillä siviilipalvelus tulisi muuttaa kokonaan ympäristöpalvelukseksi, jossa palveluksen alkuun sijoittuvalla kuukauden koulutusjaksolla opetettaisiin perusteet tärkeimmistä luonnonsuojelun tehtävistä, kuten perinneympäristöjen kunnostuksesta, ekosysteemien ennallistamisesta ja ympäristöviestinnästä.
Itseasiassa koko asepalvelus voitaisiin korvata yleisellä ympäristövelvollisuudella, sillä uhat joilta meidän pitäisi puolustautua eivät ole sotilaallisia. Olisi hyödyllistä, että jokainen suomalainen voisi kokea luonnonsuojelutyötä käytännön kautta – luulisi sen avaavan silmiä sille kriisille jonka keskellä elämme. Sitä paitsi meillä on velvollisuus alkaa piakoin maksamaan takaisin luonnolta ottamaamme lainaa, ja uskon meidän kaikkien haluavan tehdä sen hallitusti. Muutoin vielä syntymättömät sukupolvet joutuvat nyhjäisemään tyhjästä rahat ja työn kustantaakseen meidän velkamme eksponentiaaliset korot.
Suomen sukupuuttovelka on tällä hetkellä noin 900 lajia. Uhanalaisia noin 40000 tunnetusta lajista on noin 1500.
perjantai 11. kesäkuuta 2010
Janne Hakkarainen puhuu avoimesta kaupunkitilasta
Janne Hakkaraisen tuki ry:n puheenjohtajana kehtaan jakaa tämän eduskuntavaaliehdokkaan verkkopuheen kanssanne.
Kulttuurisota kukistettava
Kulttuurisota on käynnissä, ja tämä sota on häiritsevän yksipuolista hyökkäämistä. Maailman ei-suomalaisten ihmisten saapumisesta tämän valtion alueelle ollaan montaa mieltä, mutta yhdestä ajatuksesta isommat poliittiset liikkeet ovat varsin yksimielisiä: sopeuttamisesta. Maassa maan tavalla ja niin edelleen.
Sopeuttaminen merkitsee valtakulttuurista poikkeavan ihmisen kulttuuri-identiteetin karsimista, jotta se olisi mahdollisimman yhteneväinen mahdollisimman monen ihmisen kanssa. Suomalaisuuteen sopimattomat käytöstavat, kuten ympärileikkaaminen ja moniavioisuus on kitkettävä pois. Tavoitteena on tehdä tulokkaista mahdollisimman suomalaisia.
Tavoite on tavallaan ymmärrettävä, vaikka nationalismiin nojaava ajattelu on väistämättä tuomittu epäonnistumaan. Ajatus kansoista ja kansallisista ominaisuuksista on omiaan luomaan rajoja sinne, missä niitä ei tarvitsisi olla. ”Suomalaisuuteen” kuuluu yhteiskuntaan sopeutumisen kannalta paljon epäolennaisiakin asioita. Keskustelussa sopeuttamisesta on esiintynyt esimerkiksi tyttöjen huntujen käytön kieltäminen kouluissa. Millä tavalla hunnuttautuminen estää yhteiskunnan toimintaan osallistumisen? Samalla sallimme kuitenkin länsimaiset uskonnolliset tunnukset niin suomalaisten kuin ulkomaistenkin oppilaiden kauloissa killuvissa risteissä.
Sopeuttamiseen tiivisti liittyvä ajatus on karkottaminen. Maassa maan tavalla, tai maasta pois. Kuitenkin meillä on ”kansamme” keskuudessa yhteiskuntaan erittäin huonosti sopeutuvia yksilöitä ja ryhmiä, joiden ei hyvällä omalla tunnolla voi mitenkään sanoa toimivan ”maan tavalla”. Miksi syntymämaa vaikuttaa ihmisen oikeudelliseen statukseen näin dramaattisesti?
Sopeuttamiskeskustelua seuranneena arvaan, että ulkomaalaiset eivät nationalistien mielestä koskaan tule sopeutumaan yhteiskuntaan tarpeeksi hyvin. Vaikka oma kulttuuri onnistuttaisiinkin karsimaan tulokkailta pois, niin aina voidaan löytää jokin ulkoinen tekijä erottamaan Ne Meistä, suomalaisista.
Ratkaisua pitääkin lähteä hakemaan ongelman toisesta päästä. Ongelmamme eivät ole sopeutujissa vaan asetetuissa vaatimuksissa. Ongelma on suomalaisuudessa. Se sisältää niin paljon triviaaleja ominaisuuksia, että yhdenkään ei-syntyperäisen suomalaisen ei ole niitä mahdollista täyttää. Siksi yhteiskuntaamme sopeutumisen vaatimukset tulisikin muodostaa yleisen inhimillisyyden perusteella suomalaisen kulttuurin vaatimusten sijaan. Selkeimpänä erona nykyiseen olisi oikeus käyttää oman uskontonsa tunnuksia ja esimerkiksi ympärileikata poikalapsensa ilman suomalaisten moralisointia. Tulevaisuudessa perikristillisen suomalaisuuden purkaminen voisi johtaa suomalaistenkin vapautumiseen kulttuurinsa normeista esimerkiksi erilaisia pari- tai monisuhteita rajoittavan lainsäädännön poistumisen kautta.
Sopeuttaminen merkitsee valtakulttuurista poikkeavan ihmisen kulttuuri-identiteetin karsimista, jotta se olisi mahdollisimman yhteneväinen mahdollisimman monen ihmisen kanssa. Suomalaisuuteen sopimattomat käytöstavat, kuten ympärileikkaaminen ja moniavioisuus on kitkettävä pois. Tavoitteena on tehdä tulokkaista mahdollisimman suomalaisia.
Tavoite on tavallaan ymmärrettävä, vaikka nationalismiin nojaava ajattelu on väistämättä tuomittu epäonnistumaan. Ajatus kansoista ja kansallisista ominaisuuksista on omiaan luomaan rajoja sinne, missä niitä ei tarvitsisi olla. ”Suomalaisuuteen” kuuluu yhteiskuntaan sopeutumisen kannalta paljon epäolennaisiakin asioita. Keskustelussa sopeuttamisesta on esiintynyt esimerkiksi tyttöjen huntujen käytön kieltäminen kouluissa. Millä tavalla hunnuttautuminen estää yhteiskunnan toimintaan osallistumisen? Samalla sallimme kuitenkin länsimaiset uskonnolliset tunnukset niin suomalaisten kuin ulkomaistenkin oppilaiden kauloissa killuvissa risteissä.
Sopeuttamiseen tiivisti liittyvä ajatus on karkottaminen. Maassa maan tavalla, tai maasta pois. Kuitenkin meillä on ”kansamme” keskuudessa yhteiskuntaan erittäin huonosti sopeutuvia yksilöitä ja ryhmiä, joiden ei hyvällä omalla tunnolla voi mitenkään sanoa toimivan ”maan tavalla”. Miksi syntymämaa vaikuttaa ihmisen oikeudelliseen statukseen näin dramaattisesti?
Sopeuttamiskeskustelua seuranneena arvaan, että ulkomaalaiset eivät nationalistien mielestä koskaan tule sopeutumaan yhteiskuntaan tarpeeksi hyvin. Vaikka oma kulttuuri onnistuttaisiinkin karsimaan tulokkailta pois, niin aina voidaan löytää jokin ulkoinen tekijä erottamaan Ne Meistä, suomalaisista.
Ratkaisua pitääkin lähteä hakemaan ongelman toisesta päästä. Ongelmamme eivät ole sopeutujissa vaan asetetuissa vaatimuksissa. Ongelma on suomalaisuudessa. Se sisältää niin paljon triviaaleja ominaisuuksia, että yhdenkään ei-syntyperäisen suomalaisen ei ole niitä mahdollista täyttää. Siksi yhteiskuntaamme sopeutumisen vaatimukset tulisikin muodostaa yleisen inhimillisyyden perusteella suomalaisen kulttuurin vaatimusten sijaan. Selkeimpänä erona nykyiseen olisi oikeus käyttää oman uskontonsa tunnuksia ja esimerkiksi ympärileikata poikalapsensa ilman suomalaisten moralisointia. Tulevaisuudessa perikristillisen suomalaisuuden purkaminen voisi johtaa suomalaistenkin vapautumiseen kulttuurinsa normeista esimerkiksi erilaisia pari- tai monisuhteita rajoittavan lainsäädännön poistumisen kautta.
maanantai 24. toukokuuta 2010
Puheenvuoroni Vihreiden puoluekokouksessa 2010
Ensimmäistä puheenvuoroani siteerattiin Huvudstadsbladetissa. Kommenttikeskustelu on aika helmeä luettavaa.
Rakas puoluekokousväki!
Vihreä Liitto on edistyksellinen puolue. Siksi on hassua, että kielipolitiikassa ripustaudumme yli 200 vuotta vanhaan painolastiin.Ruotsin kielen pakollisuus ja sen lähes uskonnolliset mittakaavat saava arvostaminen työelämässä ovat vanhentunutta politiikkaa.
Me vihreät kannatamme monikulttuurisuutta, ja kieli on kulttuurin ehkä tärkein osatekijä. Haluamme luoda Suomen, jossa kaikenvärisillä ja -kielisillä ihmisillä on mahdollisuus osallistua yhteiskunnan toimintaan mahdollisimman helposti. Bikulttuuriin kahliutuminen sopii tähän tavoitteeseen kovin huonosti.
Alueiden kieliryhmien todellinen koostumus tulisi jatkossa ottaa entistä paremmin huomioon niin koulutuksessa kuin työelämässäkin. Joensuussa tulisi voida opiskella ruotsin sijasta venäjää. Itä-Helsingin terveyskeskuksissa tulisi työhönotossa arvostaa somalikielentaitoa, eikä ruotsin osaamiseen tulisi tällaisissa tapauksissa kiinnittää nykyisenkaltaista huomiota.
Haluamme olla edellä kaikilla politiikan osa-alueilla. Kun muut puolueet tyytyvät ilmastopolitiikassa 20% päästövähennyksiin, meidän tulee vaatia 90%. Kun muut puolueet takertuvat bikulttuurisuuteen, meidän on edistettävä aitoa monikulttuurisuutta. Tämä työ alkaa kaikkien kielten tasavertaisesta arvostamisesta ja historian painolastin hylkäämisestä.
---
Toinen puheenvuoroni käsitteli jätteenpolttolaitosten kuolleistaheräämistä.
Rakkaat kanssavihreät!
Ette ehkä tiedä sitä vielä, mutta kaatopaikat ovat ystäviämme. Ne ovat ravinnonlähteitä monille eliöille ja ennen kaikkea hiilinieluja. Kaatopaikalle kannettu muovi kun maatuu kovin hitaasti.
Kaatopaikat Suomessa ovat kuitenkin vaarassa kuolla sukupuuttoon. Syynä ovat kaikkialle nousevat jätteenpolttolaitokset, jotka ryöstävät kaatopaikoilta kasvun edellytykset.
Jätteenpolttolaitokset ovat kunnallisteknikoiden toteenkäynyt päiväuni, joka sekä hävittää jätettä että jauhaa kunnalle rahaa energiantuotannolla Yksi asia on kuitenkin jäänyt huomaamatta; ei se jäte mihinkään katoa.
Se leviää ilmakehään koko maailman taakaksi.
Väitetään, että polttolaitokset korvaavat hiiltä energianlähteenä. Todellisuudessa ne kuitenkin torppaavat puuta ja muita kestävämpiä vaihtoehtoja. Kun öljyriippuvuuden lonkerot kietoutuvat sekä jätehuollon että energiantuotannon ympärille, ei kestäviä ratkaisuja saada toteutettua pitkään aikaan, ehkä koskaan. Siksi fossiilisen jätteen polttamisesta on luovuttava.
Rakas puoluekokousväki!
Vihreä Liitto on edistyksellinen puolue. Siksi on hassua, että kielipolitiikassa ripustaudumme yli 200 vuotta vanhaan painolastiin.Ruotsin kielen pakollisuus ja sen lähes uskonnolliset mittakaavat saava arvostaminen työelämässä ovat vanhentunutta politiikkaa.
Me vihreät kannatamme monikulttuurisuutta, ja kieli on kulttuurin ehkä tärkein osatekijä. Haluamme luoda Suomen, jossa kaikenvärisillä ja -kielisillä ihmisillä on mahdollisuus osallistua yhteiskunnan toimintaan mahdollisimman helposti. Bikulttuuriin kahliutuminen sopii tähän tavoitteeseen kovin huonosti.
Alueiden kieliryhmien todellinen koostumus tulisi jatkossa ottaa entistä paremmin huomioon niin koulutuksessa kuin työelämässäkin. Joensuussa tulisi voida opiskella ruotsin sijasta venäjää. Itä-Helsingin terveyskeskuksissa tulisi työhönotossa arvostaa somalikielentaitoa, eikä ruotsin osaamiseen tulisi tällaisissa tapauksissa kiinnittää nykyisenkaltaista huomiota.
Haluamme olla edellä kaikilla politiikan osa-alueilla. Kun muut puolueet tyytyvät ilmastopolitiikassa 20% päästövähennyksiin, meidän tulee vaatia 90%. Kun muut puolueet takertuvat bikulttuurisuuteen, meidän on edistettävä aitoa monikulttuurisuutta. Tämä työ alkaa kaikkien kielten tasavertaisesta arvostamisesta ja historian painolastin hylkäämisestä.
---
Toinen puheenvuoroni käsitteli jätteenpolttolaitosten kuolleistaheräämistä.
Rakkaat kanssavihreät!
Ette ehkä tiedä sitä vielä, mutta kaatopaikat ovat ystäviämme. Ne ovat ravinnonlähteitä monille eliöille ja ennen kaikkea hiilinieluja. Kaatopaikalle kannettu muovi kun maatuu kovin hitaasti.
Kaatopaikat Suomessa ovat kuitenkin vaarassa kuolla sukupuuttoon. Syynä ovat kaikkialle nousevat jätteenpolttolaitokset, jotka ryöstävät kaatopaikoilta kasvun edellytykset.
Jätteenpolttolaitokset ovat kunnallisteknikoiden toteenkäynyt päiväuni, joka sekä hävittää jätettä että jauhaa kunnalle rahaa energiantuotannolla Yksi asia on kuitenkin jäänyt huomaamatta; ei se jäte mihinkään katoa.
Se leviää ilmakehään koko maailman taakaksi.
Väitetään, että polttolaitokset korvaavat hiiltä energianlähteenä. Todellisuudessa ne kuitenkin torppaavat puuta ja muita kestävämpiä vaihtoehtoja. Kun öljyriippuvuuden lonkerot kietoutuvat sekä jätehuollon että energiantuotannon ympärille, ei kestäviä ratkaisuja saada toteutettua pitkään aikaan, ehkä koskaan. Siksi fossiilisen jätteen polttamisesta on luovuttava.
maanantai 10. toukokuuta 2010
Kympin tytöistä
Kympin tyttö on taas noussut julkisuuteen, nytkin pahana miesten syrjäyttäjänä. Tämänkertaisessa kohussa hyvin menestyvät nuoret naiset uhkaavat varastaa pojilta heidän huonoilla kouluarvosanoilla ansaitsemansa ammattikoulupaikat. Edes pääsykokeiden tarkoitushakuinen käyttöönotto ei hidasta kympin tytön väsymätöntä taistelua miesten kaikin tavoin mahdollisimman kurjan elämän puolesta.
Miehet ovat aliedustettuina korkeakouluissa, lukioissa, Vihreissä ja nyt näköjään ammattikouluissakin. Ainoat jäljelle jäävät alat pojille ovatkin putkimies ja toimeton kaupungilla notkuja. Onko miehuuden tulevaisuus siis putkenrassaajaraukassa, joka tarvitsee kaikissa tekemisissään kompensaatiota ja tukea yhteiskunnalta päästäkseen tasa-arvoiseen asemaan mahtavien naisten kanssa?
Kirjoitus löytyy kokonaisuudessaan täältä.
Miehet ovat aliedustettuina korkeakouluissa, lukioissa, Vihreissä ja nyt näköjään ammattikouluissakin. Ainoat jäljelle jäävät alat pojille ovatkin putkimies ja toimeton kaupungilla notkuja. Onko miehuuden tulevaisuus siis putkenrassaajaraukassa, joka tarvitsee kaikissa tekemisissään kompensaatiota ja tukea yhteiskunnalta päästäkseen tasa-arvoiseen asemaan mahtavien naisten kanssa?
Kirjoitus löytyy kokonaisuudessaan täältä.
keskiviikko 7. huhtikuuta 2010
Rahoittaja on eduskunnan ruhtinas
Vaalirahoituskohu jatkuu jo ties kuinka monennetta vuotta.
Kokoomuksen kansanedustaja ja ääniharava Marja Tiura on joutunut jättämään paikkansa eduskuntaryhmän varapuheenjohtajana. Lähes 18000 ääntä saanut Tiura ei saanut viime hallitusneuvotteluissa merkittävämpiä luottamustoimia. Syyksi on mediassa arveltu Kataisen ja Tiuran huonoja välejä.
Kohu sai alkunsa, kun Tiura väitti julkisuudessa Keskustan kosiskelleen häntä loikkaamaan viime hallitusneuvottelujen aikaan. Arto Merisalo kiirehti sanomaan väliin, että hän pystyy todistamaan Tiuran väitteet valheiksi, sillä liikemies nauhoitti itsensä ja tiettyjen epäluotettavina pitämiensä edustajien välillä käytyjä puhelinkeskusteluja. Tästä virinnyt epäluottamus johti lopulta Tiuran alas astumiseen siltä ainoalta kämäiseltä luottamuspaikaltaan.
Jos tästä episodista voi jotain oppia, niin vaalirahaa jakaneilla liikemiehillä on luultua suurempi (Jättimäinen!) vaikutusvalta rahaa vastaanottaneihin poliitikoihin. Epämääräinen kiitollisuuden tunne ei ole riittänyt esimerkiksi Arto Merisalolle, vaan hän on järjestelmällisesti kerännyt arkistoihinsa materiaalia jolla kiristää ja tarpeen vaatiessa pudottaa epämiellyttävästi toimivia poliitikkoja.
Valehtelevien poliitikkojen paljastaminen on sinänsä hyvä asia. Ongelma syntyy, kun omaa etuaan ajavat liikemiehet paljastavat vain itselleen taktisesti tärkeiden poliitikkojen rikkeet. Maksullinen arvovalintavaikuttaminen kaipaakin huomattavasti nykyistä tiukempaa kontrollia. Lahjoituskaton ja avoimuuden lisäksi pitäisi äänestäjiä valistaa vaalirahoituksen mahdollisista seurauksista ja näkymättömistä kytköksistä joita se aiheuttaa.
Haluan vielä spekuloida Tiuran tapausta. Oma veikkaukseni on, että Merisalo on itse ehdottanut Tiuran loikkausta Keskustaan, kun on käynyt ilmi että Kokoomuksen riveistä ei ministerin paikkaa ole tulossa. Merisalo on uskonut Tiuran olevan sekä rahoituksen että nauhoitettujen salaisuuksien vuoksi niin helposti ohjailtavissa, että hänet olisi ehdottomasti saatava ministeriksi. Keskustassa loikkausaikeista on kuultu vain Merisalolta, joka taas väittää itsellään olevan todisteita Tiuran aloitteellisuudesta puolueenvaihdoksessa. Jostain syystä hän ei aio kuitenkaan julkistaa näitä ainoita todisteita loikkauskohussa. Merisalo katsoo Tiuran loikkausaikeiden jo tulleen selväksi.
Riippumatta siitä kuka puhuu totta, Arto Merisalo pelaa kieroa ja likaista peliä.
Kokoomuksen kansanedustaja ja ääniharava Marja Tiura on joutunut jättämään paikkansa eduskuntaryhmän varapuheenjohtajana. Lähes 18000 ääntä saanut Tiura ei saanut viime hallitusneuvotteluissa merkittävämpiä luottamustoimia. Syyksi on mediassa arveltu Kataisen ja Tiuran huonoja välejä.
Kohu sai alkunsa, kun Tiura väitti julkisuudessa Keskustan kosiskelleen häntä loikkaamaan viime hallitusneuvottelujen aikaan. Arto Merisalo kiirehti sanomaan väliin, että hän pystyy todistamaan Tiuran väitteet valheiksi, sillä liikemies nauhoitti itsensä ja tiettyjen epäluotettavina pitämiensä edustajien välillä käytyjä puhelinkeskusteluja. Tästä virinnyt epäluottamus johti lopulta Tiuran alas astumiseen siltä ainoalta kämäiseltä luottamuspaikaltaan.
Jos tästä episodista voi jotain oppia, niin vaalirahaa jakaneilla liikemiehillä on luultua suurempi (Jättimäinen!) vaikutusvalta rahaa vastaanottaneihin poliitikoihin. Epämääräinen kiitollisuuden tunne ei ole riittänyt esimerkiksi Arto Merisalolle, vaan hän on järjestelmällisesti kerännyt arkistoihinsa materiaalia jolla kiristää ja tarpeen vaatiessa pudottaa epämiellyttävästi toimivia poliitikkoja.
Valehtelevien poliitikkojen paljastaminen on sinänsä hyvä asia. Ongelma syntyy, kun omaa etuaan ajavat liikemiehet paljastavat vain itselleen taktisesti tärkeiden poliitikkojen rikkeet. Maksullinen arvovalintavaikuttaminen kaipaakin huomattavasti nykyistä tiukempaa kontrollia. Lahjoituskaton ja avoimuuden lisäksi pitäisi äänestäjiä valistaa vaalirahoituksen mahdollisista seurauksista ja näkymättömistä kytköksistä joita se aiheuttaa.
Haluan vielä spekuloida Tiuran tapausta. Oma veikkaukseni on, että Merisalo on itse ehdottanut Tiuran loikkausta Keskustaan, kun on käynyt ilmi että Kokoomuksen riveistä ei ministerin paikkaa ole tulossa. Merisalo on uskonut Tiuran olevan sekä rahoituksen että nauhoitettujen salaisuuksien vuoksi niin helposti ohjailtavissa, että hänet olisi ehdottomasti saatava ministeriksi. Keskustassa loikkausaikeista on kuultu vain Merisalolta, joka taas väittää itsellään olevan todisteita Tiuran aloitteellisuudesta puolueenvaihdoksessa. Jostain syystä hän ei aio kuitenkaan julkistaa näitä ainoita todisteita loikkauskohussa. Merisalo katsoo Tiuran loikkausaikeiden jo tulleen selväksi.
Riippumatta siitä kuka puhuu totta, Arto Merisalo pelaa kieroa ja likaista peliä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
