Ensimmäistä puheenvuoroani siteerattiin Huvudstadsbladetissa. Kommenttikeskustelu on aika helmeä luettavaa.
Rakas puoluekokousväki!
Vihreä Liitto on edistyksellinen puolue. Siksi on hassua, että kielipolitiikassa ripustaudumme yli 200 vuotta vanhaan painolastiin.Ruotsin kielen pakollisuus ja sen lähes uskonnolliset mittakaavat saava arvostaminen työelämässä ovat vanhentunutta politiikkaa.
Me vihreät kannatamme monikulttuurisuutta, ja kieli on kulttuurin ehkä tärkein osatekijä. Haluamme luoda Suomen, jossa kaikenvärisillä ja -kielisillä ihmisillä on mahdollisuus osallistua yhteiskunnan toimintaan mahdollisimman helposti. Bikulttuuriin kahliutuminen sopii tähän tavoitteeseen kovin huonosti.
Alueiden kieliryhmien todellinen koostumus tulisi jatkossa ottaa entistä paremmin huomioon niin koulutuksessa kuin työelämässäkin. Joensuussa tulisi voida opiskella ruotsin sijasta venäjää. Itä-Helsingin terveyskeskuksissa tulisi työhönotossa arvostaa somalikielentaitoa, eikä ruotsin osaamiseen tulisi tällaisissa tapauksissa kiinnittää nykyisenkaltaista huomiota.
Haluamme olla edellä kaikilla politiikan osa-alueilla. Kun muut puolueet tyytyvät ilmastopolitiikassa 20% päästövähennyksiin, meidän tulee vaatia 90%. Kun muut puolueet takertuvat bikulttuurisuuteen, meidän on edistettävä aitoa monikulttuurisuutta. Tämä työ alkaa kaikkien kielten tasavertaisesta arvostamisesta ja historian painolastin hylkäämisestä.
---
Toinen puheenvuoroni käsitteli jätteenpolttolaitosten kuolleistaheräämistä.
Rakkaat kanssavihreät!
Ette ehkä tiedä sitä vielä, mutta kaatopaikat ovat ystäviämme. Ne ovat ravinnonlähteitä monille eliöille ja ennen kaikkea hiilinieluja. Kaatopaikalle kannettu muovi kun maatuu kovin hitaasti.
Kaatopaikat Suomessa ovat kuitenkin vaarassa kuolla sukupuuttoon. Syynä ovat kaikkialle nousevat jätteenpolttolaitokset, jotka ryöstävät kaatopaikoilta kasvun edellytykset.
Jätteenpolttolaitokset ovat kunnallisteknikoiden toteenkäynyt päiväuni, joka sekä hävittää jätettä että jauhaa kunnalle rahaa energiantuotannolla Yksi asia on kuitenkin jäänyt huomaamatta; ei se jäte mihinkään katoa.
Se leviää ilmakehään koko maailman taakaksi.
Väitetään, että polttolaitokset korvaavat hiiltä energianlähteenä. Todellisuudessa ne kuitenkin torppaavat puuta ja muita kestävämpiä vaihtoehtoja. Kun öljyriippuvuuden lonkerot kietoutuvat sekä jätehuollon että energiantuotannon ympärille, ei kestäviä ratkaisuja saada toteutettua pitkään aikaan, ehkä koskaan. Siksi fossiilisen jätteen polttamisesta on luovuttava.
maanantai 24. toukokuuta 2010
maanantai 10. toukokuuta 2010
Kympin tytöistä
Kympin tyttö on taas noussut julkisuuteen, nytkin pahana miesten syrjäyttäjänä. Tämänkertaisessa kohussa hyvin menestyvät nuoret naiset uhkaavat varastaa pojilta heidän huonoilla kouluarvosanoilla ansaitsemansa ammattikoulupaikat. Edes pääsykokeiden tarkoitushakuinen käyttöönotto ei hidasta kympin tytön väsymätöntä taistelua miesten kaikin tavoin mahdollisimman kurjan elämän puolesta.
Miehet ovat aliedustettuina korkeakouluissa, lukioissa, Vihreissä ja nyt näköjään ammattikouluissakin. Ainoat jäljelle jäävät alat pojille ovatkin putkimies ja toimeton kaupungilla notkuja. Onko miehuuden tulevaisuus siis putkenrassaajaraukassa, joka tarvitsee kaikissa tekemisissään kompensaatiota ja tukea yhteiskunnalta päästäkseen tasa-arvoiseen asemaan mahtavien naisten kanssa?
Kirjoitus löytyy kokonaisuudessaan täältä.
Miehet ovat aliedustettuina korkeakouluissa, lukioissa, Vihreissä ja nyt näköjään ammattikouluissakin. Ainoat jäljelle jäävät alat pojille ovatkin putkimies ja toimeton kaupungilla notkuja. Onko miehuuden tulevaisuus siis putkenrassaajaraukassa, joka tarvitsee kaikissa tekemisissään kompensaatiota ja tukea yhteiskunnalta päästäkseen tasa-arvoiseen asemaan mahtavien naisten kanssa?
Kirjoitus löytyy kokonaisuudessaan täältä.
keskiviikko 7. huhtikuuta 2010
Rahoittaja on eduskunnan ruhtinas
Vaalirahoituskohu jatkuu jo ties kuinka monennetta vuotta.
Kokoomuksen kansanedustaja ja ääniharava Marja Tiura on joutunut jättämään paikkansa eduskuntaryhmän varapuheenjohtajana. Lähes 18000 ääntä saanut Tiura ei saanut viime hallitusneuvotteluissa merkittävämpiä luottamustoimia. Syyksi on mediassa arveltu Kataisen ja Tiuran huonoja välejä.
Kohu sai alkunsa, kun Tiura väitti julkisuudessa Keskustan kosiskelleen häntä loikkaamaan viime hallitusneuvottelujen aikaan. Arto Merisalo kiirehti sanomaan väliin, että hän pystyy todistamaan Tiuran väitteet valheiksi, sillä liikemies nauhoitti itsensä ja tiettyjen epäluotettavina pitämiensä edustajien välillä käytyjä puhelinkeskusteluja. Tästä virinnyt epäluottamus johti lopulta Tiuran alas astumiseen siltä ainoalta kämäiseltä luottamuspaikaltaan.
Jos tästä episodista voi jotain oppia, niin vaalirahaa jakaneilla liikemiehillä on luultua suurempi (Jättimäinen!) vaikutusvalta rahaa vastaanottaneihin poliitikoihin. Epämääräinen kiitollisuuden tunne ei ole riittänyt esimerkiksi Arto Merisalolle, vaan hän on järjestelmällisesti kerännyt arkistoihinsa materiaalia jolla kiristää ja tarpeen vaatiessa pudottaa epämiellyttävästi toimivia poliitikkoja.
Valehtelevien poliitikkojen paljastaminen on sinänsä hyvä asia. Ongelma syntyy, kun omaa etuaan ajavat liikemiehet paljastavat vain itselleen taktisesti tärkeiden poliitikkojen rikkeet. Maksullinen arvovalintavaikuttaminen kaipaakin huomattavasti nykyistä tiukempaa kontrollia. Lahjoituskaton ja avoimuuden lisäksi pitäisi äänestäjiä valistaa vaalirahoituksen mahdollisista seurauksista ja näkymättömistä kytköksistä joita se aiheuttaa.
Haluan vielä spekuloida Tiuran tapausta. Oma veikkaukseni on, että Merisalo on itse ehdottanut Tiuran loikkausta Keskustaan, kun on käynyt ilmi että Kokoomuksen riveistä ei ministerin paikkaa ole tulossa. Merisalo on uskonut Tiuran olevan sekä rahoituksen että nauhoitettujen salaisuuksien vuoksi niin helposti ohjailtavissa, että hänet olisi ehdottomasti saatava ministeriksi. Keskustassa loikkausaikeista on kuultu vain Merisalolta, joka taas väittää itsellään olevan todisteita Tiuran aloitteellisuudesta puolueenvaihdoksessa. Jostain syystä hän ei aio kuitenkaan julkistaa näitä ainoita todisteita loikkauskohussa. Merisalo katsoo Tiuran loikkausaikeiden jo tulleen selväksi.
Riippumatta siitä kuka puhuu totta, Arto Merisalo pelaa kieroa ja likaista peliä.
Kokoomuksen kansanedustaja ja ääniharava Marja Tiura on joutunut jättämään paikkansa eduskuntaryhmän varapuheenjohtajana. Lähes 18000 ääntä saanut Tiura ei saanut viime hallitusneuvotteluissa merkittävämpiä luottamustoimia. Syyksi on mediassa arveltu Kataisen ja Tiuran huonoja välejä.
Kohu sai alkunsa, kun Tiura väitti julkisuudessa Keskustan kosiskelleen häntä loikkaamaan viime hallitusneuvottelujen aikaan. Arto Merisalo kiirehti sanomaan väliin, että hän pystyy todistamaan Tiuran väitteet valheiksi, sillä liikemies nauhoitti itsensä ja tiettyjen epäluotettavina pitämiensä edustajien välillä käytyjä puhelinkeskusteluja. Tästä virinnyt epäluottamus johti lopulta Tiuran alas astumiseen siltä ainoalta kämäiseltä luottamuspaikaltaan.
Jos tästä episodista voi jotain oppia, niin vaalirahaa jakaneilla liikemiehillä on luultua suurempi (Jättimäinen!) vaikutusvalta rahaa vastaanottaneihin poliitikoihin. Epämääräinen kiitollisuuden tunne ei ole riittänyt esimerkiksi Arto Merisalolle, vaan hän on järjestelmällisesti kerännyt arkistoihinsa materiaalia jolla kiristää ja tarpeen vaatiessa pudottaa epämiellyttävästi toimivia poliitikkoja.
Valehtelevien poliitikkojen paljastaminen on sinänsä hyvä asia. Ongelma syntyy, kun omaa etuaan ajavat liikemiehet paljastavat vain itselleen taktisesti tärkeiden poliitikkojen rikkeet. Maksullinen arvovalintavaikuttaminen kaipaakin huomattavasti nykyistä tiukempaa kontrollia. Lahjoituskaton ja avoimuuden lisäksi pitäisi äänestäjiä valistaa vaalirahoituksen mahdollisista seurauksista ja näkymättömistä kytköksistä joita se aiheuttaa.
Haluan vielä spekuloida Tiuran tapausta. Oma veikkaukseni on, että Merisalo on itse ehdottanut Tiuran loikkausta Keskustaan, kun on käynyt ilmi että Kokoomuksen riveistä ei ministerin paikkaa ole tulossa. Merisalo on uskonut Tiuran olevan sekä rahoituksen että nauhoitettujen salaisuuksien vuoksi niin helposti ohjailtavissa, että hänet olisi ehdottomasti saatava ministeriksi. Keskustassa loikkausaikeista on kuultu vain Merisalolta, joka taas väittää itsellään olevan todisteita Tiuran aloitteellisuudesta puolueenvaihdoksessa. Jostain syystä hän ei aio kuitenkaan julkistaa näitä ainoita todisteita loikkauskohussa. Merisalo katsoo Tiuran loikkausaikeiden jo tulleen selväksi.
Riippumatta siitä kuka puhuu totta, Arto Merisalo pelaa kieroa ja likaista peliä.
lauantai 20. maaliskuuta 2010
Kaupunki kuuluu asukkailleen
Kirjoitukseni löytyy Oulun vihreiden nuorten nettisivuilta. Käy tsekkaamassa:
Kaupunki kuuluu asukkailleen
Kaupunki kuuluu asukkailleen
perjantai 5. maaliskuuta 2010
Äänikynnys on pienten puolueiden etu
Mitä todennäköisimmin vuoden 2015 eduskuntavaalit tullaan käymään uudistetulla vaalilailla. Näillä näkymin eduskunnan paikat jakautuvat koko Suomessa saadun äänimäärän perusteella. Alueellinen jako paikkamäärässä tapahtuisi vaalipiireissä saavutetun kannatuksen mukaan - jos esimerkiksi Vihreät saisi Oulun vaalipiiristä 10% kannatuksestaan tulisi täältä nousta eduskuntaan myös kymmenesosa kansanedustajista. Koko uudistuksen idea on poistaa piilevä äänikynnys, eli äänien eriarvoisuus eri vaalipiireissä. Kaikki varmasti muistavat, kuinka Pohjois-Karjalan ääniharava Tarja Cronberg jäi vuoden 2007 vaaleissa rannalle.
Monia näyttää kuitenkin hiertävän piilevän äänikynnyksen tilalle ehdotettu näkyvä äänikynnys. Uudessa vaalilaissa kun eduskuntaan pääsyn ehdoksi asetettaisiin 3% valtakunnallinen kannatus. Äänikynnyksen oletetaan syövän uusilta poliittisilta liikkeiltä kasvumahdollisuudet ja lukitsevan suomen puoluekentän paikalleen huolimatta siitä, että vaalilain uudistus toisi mahdollisuuden puoluetukeen jo 2 % valtakunnallisen kannatuksen saaville puolueille.
On totta, että äänikynnyksen tarkoitus on estää pienen kannatuksen puolueita pääsemästä eduskuntaan. Tämä on kuitenkin demokratian kannalta hyvä asia.
Äänikynnyksen puuttuminen saattaisi johtaa eduskunnan pirstaloitumiseen mikropuolueiden temmellyskentäksi, mikä lamauttaisi eduskunnan toiminnan. Italian Silvio Berlusconi aavistellessaan tappiota tulevissa parlamentinvaaleissa uudisti Italian vaalilakia poistamalla äänikynnyksen. Silvio hävisi vaalit, mutta sirpalepuolueista koostuva parlamentti ei kyennyt tarpeeksi vahvan hallituksen muodostamiseen. Tästä seurasi lopulta hallituksen kaatuminen ja seuraavissa vaaleissa Berlusconille huikea vaalivoitto, sekä äänikynnyksen palauttaminen.
Suomessa pirstaloituminen ei kuitenkaan koettelisi tasapuolisesti eduskuntapuolueita. Kolme suurta puoluetta ovat enemmän tai vähemmän tasaista harmaata massaa, jotka tavoittelevat suuren keskikentän ääniä. Loput puolueista saavat äänensä suurien marginaaliryhmien liittoutumilta.
Viime vuosikymmeninä voitokkaiksi nousseiden poliittisten liikkeiden menestyksen salaisuus on siinä, että ne ovat kyenneet kokoamaan lippunsa alle samalla tavalla, mutta ei täysin samoin ajattelevia ihmisiä.
Olematon äänikynnys johtaisi lopulta vasemmistoliiton, vihreiden ja perussuomalaisten hajoamiseen punavihreiksi, syväekologisiksi, kommunistisiksi, uuskonservatiivisiksi ja nationalistisiksi korkeintaan viiden edustajan mikropuolueiksi. Tämä ei varsinaisesti palvelisi näiden puolueiden äänestäjien etua.
Loppujen lopuksi keskikenttään kuulumattomien puolueiden hajaannuksesta hyötyisivät vain keskikentän haltijat - eli suuret puolueet ja niistä erityisesti Keskusta ja Kokoomus. Omituisinta koko touhussa on se, että nämä puolueet ovat Vihreiden jälkeen myönteisimpiä vaalilakiuudistukselle!
SDP:ltä voi sen populistisen linjan valossa odottaakin sellaisia vetoja kuin perustuslain uudistuksen kytkemisen uuteen vaalilakiin. On kuitenkin kummallista seurata, kuinka pienemmät puolueet ampuvat itseään jalkaan vaatimalla omaa hajottamistaan.
Monia näyttää kuitenkin hiertävän piilevän äänikynnyksen tilalle ehdotettu näkyvä äänikynnys. Uudessa vaalilaissa kun eduskuntaan pääsyn ehdoksi asetettaisiin 3% valtakunnallinen kannatus. Äänikynnyksen oletetaan syövän uusilta poliittisilta liikkeiltä kasvumahdollisuudet ja lukitsevan suomen puoluekentän paikalleen huolimatta siitä, että vaalilain uudistus toisi mahdollisuuden puoluetukeen jo 2 % valtakunnallisen kannatuksen saaville puolueille.
On totta, että äänikynnyksen tarkoitus on estää pienen kannatuksen puolueita pääsemästä eduskuntaan. Tämä on kuitenkin demokratian kannalta hyvä asia.
Äänikynnyksen puuttuminen saattaisi johtaa eduskunnan pirstaloitumiseen mikropuolueiden temmellyskentäksi, mikä lamauttaisi eduskunnan toiminnan. Italian Silvio Berlusconi aavistellessaan tappiota tulevissa parlamentinvaaleissa uudisti Italian vaalilakia poistamalla äänikynnyksen. Silvio hävisi vaalit, mutta sirpalepuolueista koostuva parlamentti ei kyennyt tarpeeksi vahvan hallituksen muodostamiseen. Tästä seurasi lopulta hallituksen kaatuminen ja seuraavissa vaaleissa Berlusconille huikea vaalivoitto, sekä äänikynnyksen palauttaminen.
Suomessa pirstaloituminen ei kuitenkaan koettelisi tasapuolisesti eduskuntapuolueita. Kolme suurta puoluetta ovat enemmän tai vähemmän tasaista harmaata massaa, jotka tavoittelevat suuren keskikentän ääniä. Loput puolueista saavat äänensä suurien marginaaliryhmien liittoutumilta.
Viime vuosikymmeninä voitokkaiksi nousseiden poliittisten liikkeiden menestyksen salaisuus on siinä, että ne ovat kyenneet kokoamaan lippunsa alle samalla tavalla, mutta ei täysin samoin ajattelevia ihmisiä.
Olematon äänikynnys johtaisi lopulta vasemmistoliiton, vihreiden ja perussuomalaisten hajoamiseen punavihreiksi, syväekologisiksi, kommunistisiksi, uuskonservatiivisiksi ja nationalistisiksi korkeintaan viiden edustajan mikropuolueiksi. Tämä ei varsinaisesti palvelisi näiden puolueiden äänestäjien etua.
Loppujen lopuksi keskikenttään kuulumattomien puolueiden hajaannuksesta hyötyisivät vain keskikentän haltijat - eli suuret puolueet ja niistä erityisesti Keskusta ja Kokoomus. Omituisinta koko touhussa on se, että nämä puolueet ovat Vihreiden jälkeen myönteisimpiä vaalilakiuudistukselle!
SDP:ltä voi sen populistisen linjan valossa odottaakin sellaisia vetoja kuin perustuslain uudistuksen kytkemisen uuteen vaalilakiin. On kuitenkin kummallista seurata, kuinka pienemmät puolueet ampuvat itseään jalkaan vaatimalla omaa hajottamistaan.
keskiviikko 3. maaliskuuta 2010
Sokaiseeko säteily päättäjien silmät?
Kalevassa uutisoitiin tänään Oulunsalon ja Hailuodon välille suunnitellun tuulivoimapuiston ympäristövaikutusten olevan arvioitua pienemmät. Muut kuin maisemalliset haitat hankkeessa olisivat tuulipuiston toteutuessa marginaalisia. Esimerkiksi lintukuolemat jäisivät muutamaan roottoriin törmäävään lokkiin vuodessa.
Sopii toivoa, että selvitys on kattava ja antaa oikean kuvan hankkeen ikävimmistäkin ympäristövaikutuksista. Tuulivoiman haittavaikutuksia ei pidä missään nimessä vähätellä. Hailuoto on merkittävä lintujen levähdyspaikka muuttojen aikana, ja suurten tuulimyllyjen vaikutusta lintujen muuttokäyttäytymiseen tuleekin tutkia. Tällaisesta tutkimuksesta saattaa olla merkittävää hyötyä tulevaisuuden tuulivoimahankkeille.
Vähätellä ei pidä myöskään tuulivoimaloiden positiivisia ympäristövaikutuksia. Uusiutumattomien energiamuotojen puolustajat vetoavat puheissaan usein tehottomuuteen, säätövoiman tarpeeseen, lintukuolemiin sekä tuulettomuuteen vaieten samalla puolustamiensa energiantuotantomuotojen ongelmista ja tuulivoiman eduista.
Tuulivoiman hyödyntämisessä on tehty virheitä, jotka ovat aiheuttaneet ylimääräisiä kustannuksia ja ikäviä vaikutuksia esimerkiksi suurille petolinnuille. Mutta toisin kuin esimerkiksi ydinvoimateollisuudessa, on näistä virheistä otettu opiksi. Tuulivoimaloiden kielteisten ympäristövaikutusten minimoimiseksi ja tehokkuuden maksimoimiseksi on tehty hurjat määrät tutkimusta. Suomessa viimeisin esimerkki tästä on vastavalmistunut tuuliatlas
Sen sijaan mitä enemmän ydinvoiman ympäristövaikutuksia tutkitaan, sitä tyhmemmältä siihen nojaaminen näyttää. Esimerkiksi saksalaisen tutkimuksen mukaan ydinvoimaloiden läheisyydessä kasvavien lasten riski sairastua leukemiaan on jopa 100% suurempi kuin ydinvoimalavapaalla alueella asuvien.
Yhtään ainutta sotaa ei ole koskaan käyty tuulen käyttöoikeuden takia. Ydinvoima taasen on varattu pienelle eliittimaiden joukolle, joka sulkee tämän näennäisesti halvan energiantuotantotavan pois suurelta maiden enemmistöltä. Jos ydinvoiman kuolleistaherääminen jatkuu nykyiseen tahtiin, niin olen varma, että seuraava sota tullaan käymään oikeuksista uraanivoimaan.
Mitä enemmän näitä kahta energiantuotantomuotoa vertailee, sitä enemmän alkaa ihmettelemään nykyisten päättäjien haluttomuutta tukea tuulivoimaa sen kaikissa muodoissa. Ilmeisestikin lobbareiden synnyttämä rakkaus atomivoimaan on sokeaa.
Sopii toivoa, että selvitys on kattava ja antaa oikean kuvan hankkeen ikävimmistäkin ympäristövaikutuksista. Tuulivoiman haittavaikutuksia ei pidä missään nimessä vähätellä. Hailuoto on merkittävä lintujen levähdyspaikka muuttojen aikana, ja suurten tuulimyllyjen vaikutusta lintujen muuttokäyttäytymiseen tuleekin tutkia. Tällaisesta tutkimuksesta saattaa olla merkittävää hyötyä tulevaisuuden tuulivoimahankkeille.
Vähätellä ei pidä myöskään tuulivoimaloiden positiivisia ympäristövaikutuksia. Uusiutumattomien energiamuotojen puolustajat vetoavat puheissaan usein tehottomuuteen, säätövoiman tarpeeseen, lintukuolemiin sekä tuulettomuuteen vaieten samalla puolustamiensa energiantuotantomuotojen ongelmista ja tuulivoiman eduista.
Tuulivoiman hyödyntämisessä on tehty virheitä, jotka ovat aiheuttaneet ylimääräisiä kustannuksia ja ikäviä vaikutuksia esimerkiksi suurille petolinnuille. Mutta toisin kuin esimerkiksi ydinvoimateollisuudessa, on näistä virheistä otettu opiksi. Tuulivoimaloiden kielteisten ympäristövaikutusten minimoimiseksi ja tehokkuuden maksimoimiseksi on tehty hurjat määrät tutkimusta. Suomessa viimeisin esimerkki tästä on vastavalmistunut tuuliatlas
Sen sijaan mitä enemmän ydinvoiman ympäristövaikutuksia tutkitaan, sitä tyhmemmältä siihen nojaaminen näyttää. Esimerkiksi saksalaisen tutkimuksen mukaan ydinvoimaloiden läheisyydessä kasvavien lasten riski sairastua leukemiaan on jopa 100% suurempi kuin ydinvoimalavapaalla alueella asuvien.
Yhtään ainutta sotaa ei ole koskaan käyty tuulen käyttöoikeuden takia. Ydinvoima taasen on varattu pienelle eliittimaiden joukolle, joka sulkee tämän näennäisesti halvan energiantuotantotavan pois suurelta maiden enemmistöltä. Jos ydinvoiman kuolleistaherääminen jatkuu nykyiseen tahtiin, niin olen varma, että seuraava sota tullaan käymään oikeuksista uraanivoimaan.
Mitä enemmän näitä kahta energiantuotantomuotoa vertailee, sitä enemmän alkaa ihmettelemään nykyisten päättäjien haluttomuutta tukea tuulivoimaa sen kaikissa muodoissa. Ilmeisestikin lobbareiden synnyttämä rakkaus atomivoimaan on sokeaa.
torstai 25. helmikuuta 2010
Autoilu vähentää autoilua
Tämän päivän Kalevassa (http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu-testaa-kimppa-autoja-tyoajoissa/841384) kerrottiin Oulun kaupungin aloittavan autojen yhteiskäyttökokeilun. Testiin on lähdössä mukaan useita kaupungin toimialoja.
Kokeilussa työntekijät voivat varata kaupungin omistamia keskimääräistä ympäristöystävällisempiä autoja liikkuakseen työaikana paikasta toiseen. Ajatus on mitä kannatettavin.
Helsingissäkin monet ihmiset päätyvät oman auton ostamiseen ja käyttämiseen juuri töiden vaatiman paikasta toiseen ravaamisen takia, ja pääkaupunkiseudulla joukkoliikenne toimii huomattavasti paremmin kuin täällä Oulussa. Oman auton omistamisesta johtuvat kustannukset tekevät joukkoliikenteen käyttämisen monilla taloudellisesti mahdottomaksi. Siksi mahdollisuus käyttää työajoihin kaupungin autoa on innostava. Parhaimmillaan se saattaisi vähentää oman auton omistavien määrää ja lisätä joukkoliikenteen käyttöä.
Samassa uutisessa kerrottiin City Car Clubin suunnittelevan laajentumista pääkaupunkiseudulta esimerkiksi Ouluun. Tämän laajentumisen ehtona ovat toimivat neuvottelut kaupungin päättäjien kanssa, jotta yhteiskäyttöautoille saataisiin omia pysäköintipaikkoja kadunvarsille.
Kaupungin kannattaisi tarttua tähän mahdollisuuteen. Vaikka joukkoliikenteen organisointi onkin kustu melko hyvin, ei se tarkoita että oman auton omistamisen tarvitsisi olla ainut realistinen liikkumiskeino tällä seudulla.
Kokeilussa työntekijät voivat varata kaupungin omistamia keskimääräistä ympäristöystävällisempiä autoja liikkuakseen työaikana paikasta toiseen. Ajatus on mitä kannatettavin.
Helsingissäkin monet ihmiset päätyvät oman auton ostamiseen ja käyttämiseen juuri töiden vaatiman paikasta toiseen ravaamisen takia, ja pääkaupunkiseudulla joukkoliikenne toimii huomattavasti paremmin kuin täällä Oulussa. Oman auton omistamisesta johtuvat kustannukset tekevät joukkoliikenteen käyttämisen monilla taloudellisesti mahdottomaksi. Siksi mahdollisuus käyttää työajoihin kaupungin autoa on innostava. Parhaimmillaan se saattaisi vähentää oman auton omistavien määrää ja lisätä joukkoliikenteen käyttöä.
Samassa uutisessa kerrottiin City Car Clubin suunnittelevan laajentumista pääkaupunkiseudulta esimerkiksi Ouluun. Tämän laajentumisen ehtona ovat toimivat neuvottelut kaupungin päättäjien kanssa, jotta yhteiskäyttöautoille saataisiin omia pysäköintipaikkoja kadunvarsille.
Kaupungin kannattaisi tarttua tähän mahdollisuuteen. Vaikka joukkoliikenteen organisointi onkin kustu melko hyvin, ei se tarkoita että oman auton omistamisen tarvitsisi olla ainut realistinen liikkumiskeino tällä seudulla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
