Edustajistoon paremman maailman puolesta

cc geese@flickr

Olen ehdolla Oulun ylioppilaskunnan edustajistoon. OYY määritelee tarkoituksensa näin: ”Ylioppilaskunnan tarkoituksena on olla jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän
yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan liittyviä
pyrkimyksiään”.

Pyrin edustajistoon Vihreän vaaliliiton listalta. Miksi eturyhmäntön vihreä pyrkii elimeen, jonka tarkoituksena on edistää opiskelijoiden etuja?

Opiskelijat ovat heikossa asemassa yhteiskunnassa, ja monet keskeisimmistä poliittisista teemoistani liittyvät juuri koulutukseen. En silti tahdo edustajistoon edistämään opiskelijoiden asioita, vaan kestävän maailman syntymistä. Korostan OYY:n säännöissä seuraavaa kohtaa:

”... edistää heidän yhteiskunnallisia...pyrkimyksiään”

Uskon, että yliopistostamme löytyy kanssani samanmielisiä ihmisiä, jotka eivät tahdo ylioppilaskunnan olevan itsekäs opiskelijoiden eturyhmä muita ryhmiä vastaan, vaan näkevät OYY:ssä mahdollisuuden olla sivistysyliopiston ja hyvän maailman periaatteita levittävä majakka pimeässä Pohjoisessa.

Monet tahtoisivat ylioppilaskunnan keskittyvän tiukemmin opiskelijoiden edunvalvontaan ja karsivan rönsyjä esimerkiksi opiskelijoiden omaehtoisen toiminnan ja kehitysyhteistyön rahoittamisesta. Se ei käy! Pikemminkin ylioppilaskunnan olisi pyrittävä vaikuttamaan yhä enemmän asioihin jotka ovat tärkeitä sekä opiskelijoille että muille, kuten Linnanmaan ja keskustan välisen alueen tiheämpään kaavoittamiseen, jotta näiden välinen raideyhteys voitaisiin tulevaisuudessa rakentaa kannattavasti.

Ylioppilaskunnan tulisi tehdä työtä yliopiston muokkaamisessa vapaammaksi ja aidommaksi sivistysyliopistoksi. Yliopiston tutkimustulosten tulisi olla helposti saatavilla ilmaiseen käyttöön - kaikille. Kurssimateriaalien jakelua verkossa tulisi yhdenmukaistaa, ja kaikkien materiaalien tulisi olla ilmaiseksi käytössä - kaikille. Luentoja tulisi olla mahdollista seurata verkossa niin reaaliajassa kuin jälkikäteenkin.

Yliopiston tulisi levittää tietoa ympärilleen, niin sitä aktiivisesti etsiville kuin niillekin, jotka sitä tarvitsisvat mutteivät välttämättä yritä etsiä. Yliopiston tulisi aktiivisesti osallistua ympäröivän yhteiskunnan muokkaamiseen ja päätöksentekoprosesseihin.

Lopuksi tahdon edustajistoon, koska siellä tutustun tulevaisuuden (ja nykyisyyden) yhteiskunnallisiin vaikuttajiin, ja näin takaan mahdollisuuteni toimia kestävän ja oikeudenmukaisen maailman puolesta tulevaisuudessakin.

Konsta Happonen
Vihreä vaaliliitto - ViVa
Ehdokasnumero 183

Todistusvalinta ja taloudelliset periaatteet - puheeni vihreiden puoluekokouksessa.

Rationaalinen politiikka on mahdotonta. Silti me tottelemme orjallisesti kehittelemiämme mittareita, jotka mittaavatkin lopulta jotain muuta, kuin mitä alunperin ajattelimme.

Talouspolitiikassa meitä ohjaa BKT. Tulokset näemme.

Koulutupolitiikassa on kova hinku luisua kohti omaa bruttokansantuotettaan: todistusvalintaa. Opiskelijaliikkeen kokoomuspesäke Lukiolaisten liitto nähtiin jo säätytalon portailla viestimässä asian tärkeyestä tulevalle hallitukselle. Yhteneväisyys Kokoomuksen BKT-vetoisen talouspolitiikankin kanssa löytyy: molemmat sorsivat heikoimpia.

Perheesi varallisuus on vaikuttanut sinunkin koulumenestykseesi. Mitä vanhemmaksi ja itsenäisemmäksi ihminen kasvaa, sitä paremmat mahdollisuudet hänellä on takoa oma tulevaisuutensa - paitsi jos esimerkiksi todistusvalinta lukitsee menneisyyden kurjuuden myös tulevaksi.

Meillä on paremmin toimivia korkeakoulukelpoisuuden mittareita. Käyttäkäämme niitä.

---

Rakkaat vihreät! On aika linjata periaatteita.

Yhdessä seikassa meiltä idealisisilta vihreiltä puuttuvat periaatteet: talouspolitiikassa. Nykyinen linja on pragmaattinen - YÄK. Ikäänkuin taloudellisissa kysymyksissä periaatteet olisivat taakka, joka vain vaikeuttaa päättäjien työtä.

Vihreät ylpeilevät sillä, että meitä haukutaan sekä viherstalinisteiksi että kokoomuksen puisto-osastoksi. Minä en. Miksi talouspoliittinen hajaannus on meille ylpeyden aihe?

Puheet edellä olemisesta ja sen synonyymistä sosiaaliliberaaliudesta elävät vahvoina nykyisessä puoluejohdossa. Siksi sitoutuminen talouspoliittiselle akselille on entistä tärkeämpää.

Olkaamme rohkeasti vihreitä, mutta tunnustakaamme myös, että vihreys sijoittuu talouspoliittisella akselilla joko oikealla, vasemmalle tai keskelle.

Idealistisella puolueella tulee olla myös taloudellisia periaatteita.

Varapuheenjohtajaksi viherjeesus muskeleilla

Mitä on vihreys?

Puoluekokous lähestyy ja sen mukana kiperät henkilövalinnat, joilla on väistämättä kriittinen merkitys puolueen olemukselle. Hyvä puoluekokousedustaja pohtii etukäteen millaista puoluetta hän haluaa olla luomassa.

Tänään kerron, kuka on paras ehdokas varapuheenjohtajaksi. Puheenjohtajaehdokkaastani voitte lukea toisaalla.

Palatakseni ensimmäiseen kysymykseen: vihreys on uutta ja ikuista. Vihreät suojaavat vuosimiljoonia olemassa ollutta elämää samoin kuin me suojelemme niitä, joiden vuoro tässä maailmassa tulee myöhemmin.

Vihreät ovat herkkiä maailman muutoksille ja reagoivat varmistaakseen ihmisten ja muiden otusten hyvinvoinnin. Haapa ei kasva aavikolla sen paremmin kuin työntekijä selviää murskatyöllä yhteiskunnassa, joka ei tunnusta työn luonteen muutosta.

Minun ensimmäinen ehdokkaani Vihreiden varapuheenjohtajaksi on Paloma Hannonen. Paloma on minulle vihreyden ruumiillistuma - eräänlainen viherjeesus siis - sillä hänellä on ekologina syvällinen ymmärrys biodiversiteetistä ihmiskunnan kivijalkana ja vahva tunne elämän arvokkuudesta.

Vihreyteen kuuluu osaltaan myös muutoshakuisuus ja uudistaminen. Valintani sinetöi ehdokas Hannosen aktiivisuus Uusi puolue -hankkeen puuhahenkilönä. Paloma näkee radikaalin avoimuuden ja suoran demokratian olevan juuri sitä valistunutta uutuutta, jota Vihreät ovat tottuneet suomalaisille tarjoamaan. Näin nähtynä Paloma ei varapuheenjohtajana edusta pelkästään omaa käsitystään vihreydestä,vaan kamppailee saadakseen kaikkien puolueen jäsenten äänen kuuluviin myös vaalien välillä.

Poliittisten seikkojen lisäksi Paloma kannattaa valita varapuheenjohtajaksi jo ihan siksikin, että hän on niin pirun pätevä. Käsittämätön määrä kontakteja ja kokemus Vihreiden suurimman valtakunnallisen jäsenyhdistyksen puheenjohtajana at hyviä pätevöittäviä tekijöitä. Ja toisaalta, kuinka moni vihreä poliitikko on saanut Suomen jääkiekkoliiton ja jääkiekkomaajoukkueen kapteenin tuomitsemaan kanssaan rasismin?

Vihreät juuret, uudet tuulet ja valtavat poliittiset hauikset - siinä syyt miksi minä äänestän Paloma Hannosta varapuheenjohtajaksi.

Todistusvalinta luo segregaatiota lukioihin

cc Robert of Fairfax

Vakavin koulutuspoliittinen ongelma ei ole opiskelijoiden hidas valmistuminen tai monet välivuodet. Se on koulutuksen periytyminen ja opiskelijoiden eriytyminen menestyjiin ja häviäjiin yhä aikaisemmassa vaiheessa.

Yle uutisoi lukioiden jakautumisesta ammattikorkeakouluun ja yliopistoon valmistaviin. Uutinen oli ehkä jokseenkin ennakkoluuloisesti kärjistetty, sillä ammattikorkeakoulutus ei ole lainkaan sen vähäarvoisempaa tai vaadi vähempää älynlahjoja kuin yliopistokoulutuskaan. Tärkeämpi seikka meinasi hukkua tämän virheellisen noston alle: lukiot ovat voimakkaan segregoituneita oppilaiden peruskoulumenestyksen mukaan.

Jo se seikka, että jostain syystä huonosti peruskoulussa menestyneet laitetaan samoihin kouluihin on huolestuttavaa. Tämän faktan epäsuotavaa vaikutusta lisää parhaiden opettajien hakeutuminen hyvin menestyvien opinahjoihin ja kierre on valmis: peruskoulussa huonoiten pärjänneet saavat toisella asteella huonointa opetusta.

Lukioilla ei ole hyviä perusteita laittaa ihmisiä paremmuusjärjestykseen ja ottaa sisälle vain ne, jotka ovat aiemmin pärjänneet hyvin. Todistusvalinta on segregaatiota tuottava mekanismi. Jos lukioiden välisiä säännönmukaisia eroavaisuuksia halutaan kaventaa, niin on todistusvalinnasta luovuttava.

Lukioiden sisäänotto voisi aivan hyvin tapahtua arpomalla. Jokaiselle tulisi lisäksi taata subjektiivinen oikeus paikkaan lähilukiossaan. Erityistehtävän saaneisiin lukioihin voitaisiin järjestää pääsykokeet, mutta vain erityistehtävän mukaisia taitoja mittaamaan.

Ammattikouluista en ole kuullut vastaavia eriytymistä käsitteleviä uutisia. Ammattikoulutuksen kenttä on muutenkin kovin laaja ja epäyhtenäinen. Paikoin käytössä olevasta todistusvalinnasta olisi sielläkin varmasti syytä luopua ja siirtyä kokonaan joko soveltuvuuskokeisiin tai arpovaan sisäänottoon.

Jokaisella on oikeus koulutukseen, ja yhteiskunnalla on velvollisuus auttaa ihmistä saavuttamaan riittävä koulutus ja taata tasavertaiset mahdollisuudet edistymiseen. Menestyjien ja menestymättä jääneiden erottelu jo varhaisessa vaiheessa omiin leimoiksi pinttyviin ryhmiinsä sotii tätä ajatusta vastaan. Yhteiskunnan arvoa ei mitata sen menestyjillä, vaan sillä kuinka se kohtelee heikoimpiaan.

---

Kirjoittaja lupaa lähettää henkilökohtaisen kiitospostikortin kaikille ViNOlaisille, jotka vastaavat tähän blogitekstiin omassa blogissaan. Otetaan se harjoitteluna täydelliseen valmistautumiseen seuraavaa opiskelijapoliittisen ohjelman käsittelyä varten.

Vihreiden puheenjohtajavaali ja sen kaksi ehdokasta

Tämä teksti jatkaa Jaakko Stenhällin Tampereen vihreiden nuorten Virnun blogissa Vihreiden puheenjohtajataistosta aloittamaa keskustelua, vaikken tamperelainen olekaan :)

Vihreiden uusi puheenjohtaja valitaan jäsenäänestyksellä, jonka tulos julkaistaan puoluekokouksessa. Ilmoittautumispäivään mennessä ehdokkaita oli tullut neljä: Mika Flöjt, Anni Sinnemäki, Ville Niinistö ja Outi Alanko-Kahiluoto.

Käytännössä ehdokkaita on kuitenkin vain kaksi: puolueen nykyjohto ja varteenotettava haastaja.

Ehdokkaiden eliminointi epäsopivuusperiaatteella paljastaa väitteeni todeksi.

Tulevan puheenjohtajan tulisi olla kansanedustaja, ministeri tai sitten todella pitkän linjan vihreä poliitikko. Uskon Mika Flöjtin asettuneen ehdolle vain herättääkseen keskustelua ”cityvihreyden” ja ”erävihreyden” konfliktista, joka totta kai on olemassa - mutta ei linjoissa vaan kyräilyssä ja klikkiytymisessä. Mika tuskin olisi sopiva seuraavaksi puheenjohtajaksi.

Puheenjohtajavaali on linjavaali. Tässä valossa tuntuu omituiselta, että nykyisen linjan edustajat lähtevät haastamaan toisiaan vailla lupausta muutoksesta. Anni  Sinnemäki on suoriutunut tehtävästään puolueen puheenjohtajana hyvin, Ville Niinistö on viime vaalikauden eduskuntaryhmän puheenjohtajana yhtälailla vastuussa harjoitetusta politiikasta eikä hänellä ole tuoda  puolueeseen mitään uutta. Paitsi parta ja maisterintutkinto. Senkö perusteella me haluamme puheenjohtajamme valita?

Sinnemäki ei, ainakaan puolueen oman analyysin mukaan,  ole syyllinen vihreiden vaalitappioon. Jos jompi kumpi  puolueen isoista pampuista ansaitsee kokeilla vihreän oppositiopuolueen johtamista, se on puolueen vaikean tilanteen läpi ohjannut Sinnemäki, joka ainoana ehdokkaana suostui hallituspuolueen puheenjohtajan koiranvirkaan kaksi vuotta sitten.

Viimeinen esittelemättä jäänyt ehdokas on eduskuntaryhmän vasemmistolaisin edustaja Outi Alanko-Kahiluoto, joka nostaa avoimessa kirjeessään sosiaalipolitiikan ympäristöarvojen rinnalle vihreän politiikan keskiöön.

Vihreiden puheenjohtajavaalissa todellinen kamppailu käydään nykylinjan ja vasemmalle painottumisen välillä. Kilpailijoiden nostot tärkeimmiksi teemoikseen (vihreä talous vs. sosiaalipolitiikka) alleviivaavat tätä pointtia.

Aion tässä vaalissa äänestää Outia. En siksi, että Anni olisi tehnyt jotakin väärin, vaan koska Outin ehdokkuus tarjoaa puolueelle uudistumisen mahdollisuutta. Vihreä politiikka on aina ollut vasemmistolaista, ei vasemmalle päin kallellaan. Puheenjohtajan olisi hyvä heijastaa tätä tosiasiaa. On aika unohtaa puheet sitoutumattomasta edelläolemisesta, johon Niinistön sosiaaliliberaalius-heittokin kuuluu.

Vaikka olen vältellyt itseni leimaamista, niin tämä vaali on saanut minutkin ymmärtämään olevani ajatusmaailmaltani muutakin kuin vasemmiston symppaaja. Olen punavihreä. Se ei tarkoita, että olisin demareiden tai vassareiden kanssa samaa mieltä, että vaatisin sosialistista vallankumousta (tällaisenkin väitteen olen kuullut) tai että vastustaisin kategorisesti tasaverojen korottamista. Vanhat vasemmistopuolueet eivät saa yksinoikeudella määritellä, mitä on oikea heikompien puolella oleminen.

Tämä teksti on kärjistys ja heijastaa omia toiveitani tulevan jäsenäänestyksen suhteen. Toki tiedän Ville Niinistö-kultin olevan vahvan, ja että Pohjois-Suomessa ja Lahdessa (?) saatetaan äänestää Mika Flöjtiä. Mutta toivon kaikkien Vihreiden käsittävän, että puheenjohtajan valinta ei ole vain kasvojen kohotusta tai puolueen suun valintaa. Se voi olla demokratian riemuvoitto, todellinen linjavalinta ja oikea muutos.

Todistusvalinta ei poista valmennuskurssien ongelmaa

Korkeakoulujen todistusvalinnassa on monia yhdenvertaisuuteen liittyviä ongelmia. Tässä tekstissä keskityn kuitenkin kaatamaan nähdäkseni tärkeimmän todistusvalintaa puoltavan argumentin:

Todistusvalintaa tarvitaan laittamaan valmennuskurssibisnes aisoihin. Ylioppilastodistuksen painoarvon lisääminen korkeakoulujen opiskelijavalinnassa poistaa valmennuskurssibisneksen ongelman.

Valmennuskurssit ovat yhdenvertaisuusongelma, sillä ne ovat kalliita ja vaarantavat maksuttoman koulutuksen.

Jotta väitteen todenperäisyyttä voitaisin tarkastella, tulee ensiksi määritellä ylioppilastodistuksen painoarvon lisäämisen tapa. Mielestäni todistusta voidaan suosia entistä enemmän kolmella tavalla:

1. Lisätään ylioppilastodistuksesta saatavia pisteitä yhteispistevalinnassa
2. Lisätään yhteispistevalinnalla sisäänotetavien kiintiötä pääsykoevalinnalla sisäänotettavien kustannuksella
3. Lisätään pelkällä todistusvalinnalla sisäänotettavien kiintiötä muihin kiintiöihin nähden

Kaikki tilanteet, joissa ihmisellä on mahdollisuus omalla työllään lisätä mahdollisuuksiaan päästä opiskelemaan korkeakouluun ovat alttiita valmennuskurssibisnekselle. Pelkkä ylioppilastodistuksen painoarvon kasvataminen ei siis poista valmennuskurssiongelmaa. Vaihtoehdoissa 1 ja 2 valmennuskurssien kysyntä voisi itse asiassa jopa kasvaa, koska pääsykoemenestyksellä on ylioppilaskirjoituksissa heikommin ja keskinkertaisesti menestyneille näissä tilanteissa entistä enemmän merkitystä sisäänpääsyn kannalta.

Ainoaksi vaihtoehdoksi vähentää valmennuskurssien kysyntää ylioppilastodistuksen painoarvoa kasvattamalla jää vaihtoehto 3: todistusvalintakiintiön kasvattaminen. Tässä keinossa on samat ongelmat kuin kahdessa edellisessäkin, sillä mitä suurempi osa ihmisistä otetaan sisään pelkän todistuksen perusteella, sitä kovemmaksi käy kilpailu jäljellejääneistä paikoista. Ainut keino todella lopettaa valmennuskurssien vaikutus ihmisten sisäänpääsyn todennäköisyyteen on ottaa kaikki opiskelijat korkeakouluihin pelkän ylioppilastodistuksen perusteella.

Todistusvalinnan kannattajat voisivat rehellisyyden nimissä sanoa ajavansa ylioppilastodistuksen nimittämistä ainoaksi korkeakoulujen sisäänoton kriteeriksi. Vaihtoehtoisesti heidän tavoitteenaan ei ole korkeakoulupaikan ostamisen tekeminen mahdottomaksi, vaan hyvin lukiossa menestyneiden elämän helpottaminen vapauttamalla heidät pääsykokeista, kun muut hakijat  joutuvat entistä verisemmän kilpailun armoille.

En yritä sanoa, että valmennuskurssibisnekselle ei pitäisi tehdä mitään. Ylioppilastodistuksen painoarvon kasvattaminen ei vain näytä tarjoavan näitä kahta vaihtoehtoa enempää keinoja plutokraattisen pääsykoemenestyksen ostamisen estämiseen. Muita keinoja kuitenkin on, ja seuraavassa blogissani yritän hahmotella niitä hieman tarkemmin.

--

Tämä blogaus jatkaa yritystäni herättää keskustelua Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden sisällä yhteisesti päätettävistä asioista. Vasta liittokokouksessa kaatuneen opiskelijapoliittisen ohjelman kipupisteiden käsittely tuntuu sopivalta tavalta, sillä ne ovat vielä tuoreessa muistissa.

ViNO tarvitsee suoraa demokratiaa

Vinon liittokokos päättyi viime lauantaina. Sen anti oli laiha, sillä ainut käsittelyssä ollut ohjelma päätettiin palauttaa valmisteluun. Opiskelijapoliittisen ohjelman kaatumiseen on esitetty useita selityksiä, jotka eivät ole toisiaan poissulkevia:

1. Tasaisten äänestystulosten johdosta liian moni iso asia jouduttiin päättämään arvalla
2. Liian moni ihminen ei ollut muodostanut kantaansa edes ohjelman kiistellyimpiin kohtiin
3. Moni äänestäjä ei tiennyt, mistä kulloinkin äänestettiin koska:
• Iltatyöryhmän tuottamaan kompromissiesitykseen ei ollut aikaa tutustua.
• Äänestystapahtumassa ei enää käydä keskustelua
• Iltatyöryhmä ei perustele kompromissiesityksiään
4.  Äänestyskohdissa, joihin iltatyöryhmä ei ollut löytänyt kompromissia ei työryhmän äänijakaumaa julkistettu. Lisäksi tapa äänestyttää automaattisesti kaikki alle 2/3 työryhmän äänistä saaneet muutosesitykset tukee ohjelman muuttumista kompromissiesityksestä enemmän kuin säilymistä.

Lisäksi uskon, että opiskelijapolitiikkaan keskittyvien ihmisten mielipiteet eroavat koko jäsenistön mielipiteistä keskimääräistä enemmän. Tähän väitteeseen kaipaisin vastauksia.

Opiskelijavaltuuskunta on esimerkillisesti kierrättänyt ohjelmaa kommenteilla ja mahdollistanut muutosten esittämisen esimerkiksi kolmessa opiskelijatapaamisessa ja verkossa. Osaltaan ohjelman kaatuminen ja kaoottisuus johtui varmasti jäsenistöstä itsestään, kun se ei ollut tarttunut mahdollisuuksiin osallistua ohjelman valmisteluun ajoissa.

Kaiken vaikuttamisen alku on kuitenkin keskustelu, ja sitä ei tällä kertaa ainakaan liittokokousedustajien keskuudessa ollut käyty. Ei edes vaikka tärkeimmät muutosesitykset oli postitettu ViNO:n aktiivilistalle hyvissä ajoin, ja niistä oli siellä joitakin ajatuksia vaihdettukin.

On selvää, että vaikuttamismahdollisuuksien lisääminen ei riitä korjaamaan ohjelmaprosesseja. Tarvitaan radikaali kulttuurin muutos, jonka ytimessä on yksittäisen ihmisen mahdollisuus ohittaa kaikki jäsenjärjestöt ja edustukselliset elimet oman tietokoneensa ääreltä. Sähköiseen ja suoraan demokratiaan siirtymistä ei voi suorittaa vain ohjelmaprosessien sisällä, vaan muutoksen on koskettava koko järjestöä.

Liittokokouksessa perustettu demokratiatekniikan työryhmä puuttunee ensitöikseen sähköisten vaikutuskanaviemme käyttöliittymiin, mutta jo ennen helppoa tapaa vaikuttaa verkossaa on ihmisten siirtymistä suoraan, avoimeen ja ennenkaikkea keskustelevaan demokratiaan tuettava kaikin keinoin. Tämä blogaus on vastaukseni toiveeseen ViNO:n omasta blogosfääristä, jossa käytäisiin keskustelua yhteisesti päätettävistä asioista.

Jäsenistöä on tukemisen lisäksi myös pakotettava omaksumaan uusi kulttuuri. Esimerkiksi osa liittokokousmateriaaleista voisi olla saatavilla vain wikissä (tai mikä meidän tietopankkimme nyt tuleekaan olemaan), missä niistä olisi myös mahdollisuus käydä keskustelua.

Yksi blogaus on liian lyhyt, jotta kaikki ohjelmaprosessin parannustarpeet olisi siinä mahdollista käydä läpi. Alla kuitenkin joitakin heittoja (jotka eivät kaikki ole itse keksimiäni eivätkä kaikki yhtäaikaisesti toteutettavissa), joista toivon keskustelua joko blogin kommenttiosioon tai sitten toisen blogin postaukseen, mielllään ei kuitankaan facebookin seinälle josta keskustelu ei välity kaikille sitä tarvitseville.

• Muutosesitysten edellyttäminen jo kuukautta ennen liittokokousta. Esityksistä olisi oltava mahdollisuus käydä keskustelua verkossa ja työryhmä kerkeäisi koostaa perustellumman esityksen ohjelmaksi.
• Sähköisen ja suoran demokratian työpajojen pitämistä liittokokousten ja väentapaamisten aikana
• Iltatyöryhmien kokoukset striimattava suorana nettiin, ja striimien on jäätävä videologeina käyttöön seurattavaksi myös liittarin jälkeen. Samalla työryhmien kokoa olisi pienennettävä ja alueellisesti edustetusta työryhmästä siirrytävä nopealla vaalilla valittavaan työryhmään, sillä työryhmätyöskentelyn aikana ei ole mahdollisuutta seurata miden työryhmien työtä.
• Työryhmien nettiin striimattuihin kokouksiin olisi saatava esimerkiksi irc-pohjainen suora kommentoimismahdollisuus, joka näkyisi myös kokoukseen osallistujille.
• Äänestämisen yhteydessä molemmista näkökohdista voitava pitää lyhyt puolustuspuhe, ainakin tärkeimpien kysymysten kohdalla. Tärkeydestä voitaisiin päättää esimerkiksi hyvissä ajoin toteutetulla verkkokyselyllä.

Muuten olen sitä mieltä, että pääsykokeet ovat ainoa oikeudenmukainen tapa valita ihmisiä korkeakouluihin.