Äänikynnys on pienten puolueiden etu

Mitä todennäköisimmin vuoden 2015 eduskuntavaalit tullaan käymään uudistetulla vaalilailla. Näillä näkymin eduskunnan paikat jakautuvat koko Suomessa saadun äänimäärän perusteella. Alueellinen jako paikkamäärässä tapahtuisi vaalipiireissä saavutetun kannatuksen mukaan - jos esimerkiksi Vihreät saisi Oulun vaalipiiristä 10% kannatuksestaan tulisi täältä nousta eduskuntaan myös kymmenesosa kansanedustajista. Koko uudistuksen idea on poistaa piilevä äänikynnys, eli äänien eriarvoisuus eri vaalipiireissä. Kaikki varmasti muistavat, kuinka Pohjois-Karjalan ääniharava Tarja Cronberg jäi vuoden 2007 vaaleissa rannalle.

Monia näyttää kuitenkin hiertävän piilevän äänikynnyksen tilalle ehdotettu näkyvä äänikynnys. Uudessa vaalilaissa kun eduskuntaan pääsyn ehdoksi asetettaisiin 3% valtakunnallinen kannatus. Äänikynnyksen oletetaan syövän uusilta poliittisilta liikkeiltä kasvumahdollisuudet ja lukitsevan suomen puoluekentän paikalleen huolimatta siitä, että vaalilain uudistus toisi mahdollisuuden puoluetukeen jo 2 % valtakunnallisen kannatuksen saaville puolueille.

On totta, että äänikynnyksen tarkoitus on estää pienen kannatuksen puolueita pääsemästä eduskuntaan. Tämä on kuitenkin demokratian kannalta hyvä asia.

Äänikynnyksen puuttuminen saattaisi johtaa eduskunnan pirstaloitumiseen mikropuolueiden temmellyskentäksi, mikä lamauttaisi eduskunnan toiminnan. Italian Silvio Berlusconi aavistellessaan tappiota tulevissa parlamentinvaaleissa uudisti Italian vaalilakia poistamalla äänikynnyksen. Silvio hävisi vaalit, mutta sirpalepuolueista koostuva parlamentti ei kyennyt tarpeeksi vahvan hallituksen muodostamiseen. Tästä seurasi lopulta hallituksen kaatuminen ja seuraavissa vaaleissa Berlusconille huikea vaalivoitto, sekä äänikynnyksen palauttaminen.

Suomessa pirstaloituminen ei kuitenkaan koettelisi tasapuolisesti eduskuntapuolueita. Kolme suurta puoluetta ovat enemmän tai vähemmän tasaista harmaata massaa, jotka tavoittelevat suuren keskikentän ääniä. Loput puolueista saavat äänensä suurien marginaaliryhmien liittoutumilta.

Viime vuosikymmeninä voitokkaiksi nousseiden poliittisten liikkeiden menestyksen salaisuus on siinä, että ne ovat kyenneet kokoamaan lippunsa alle samalla tavalla, mutta ei täysin samoin ajattelevia ihmisiä.

Olematon äänikynnys johtaisi lopulta vasemmistoliiton, vihreiden ja perussuomalaisten hajoamiseen punavihreiksi, syväekologisiksi, kommunistisiksi, uuskonservatiivisiksi ja nationalistisiksi korkeintaan viiden edustajan mikropuolueiksi. Tämä ei varsinaisesti palvelisi näiden puolueiden äänestäjien etua.

Loppujen lopuksi keskikenttään kuulumattomien puolueiden hajaannuksesta hyötyisivät vain keskikentän haltijat - eli suuret puolueet ja niistä erityisesti Keskusta ja Kokoomus. Omituisinta koko touhussa on se, että nämä puolueet ovat Vihreiden jälkeen myönteisimpiä vaalilakiuudistukselle!

SDP:ltä voi sen populistisen linjan valossa odottaakin sellaisia vetoja kuin perustuslain uudistuksen kytkemisen uuteen vaalilakiin. On kuitenkin kummallista seurata, kuinka pienemmät puolueet ampuvat itseään jalkaan vaatimalla omaa hajottamistaan.