Yhteistyöstä punaisten puolueiden kanssa

Ensi viikonloppuna pidettävä Vasemmistoliiton puoluekokous lähestyy. Puolue on ottanut tavoitteekseen nostaa kannatuksensa nykyisestä reilusta seitsemästä ja puolesta prosentista kymmeneen prosenttiin. Onnea tämän tavoitteen kanssa! Ensi vaalien jälkeen tosin oppositio kutsuu huolimatta siitä saako ainut vasemmistopuolue houkuteltua opiskelijat ja lapsiperheet äänestämään itseään. Porvarihallitukseen sillä ei ole asiaa, punamullan edellytyksiä tuskin saadaan vaaleissa aikaan ja sinipunassa vasemmistoliitto on demareidenkin kannattajien mielissä vasta viidenneksi suosituin hallituksen täydentäjäpuolue Vihreiden, Perussuomalaisten, RKP:n ja jopa Keskustankin jälkeen. Punavihreää hallitusyhteistyötä siis tuskin nähdään vielä pitkään aikaan.

Entäpä punavihreää oppositiopolitiikkaa? Tämä riippuu meidän Vihreiden kannatuskäyristä. Puheenjohtaja Sinnemäki linjasi puoluekokouksessamme, että hallitukseen ei lähdetä jollei Vihreiden painoarvo hallitusneuvotteluissa kasva. Eli kannatuskäyrämme lurpsahtaminen voisi johtaa Sinne- ja Arhinmäen puolueet hallitukselle varsin vaaralliseen oppositioon. Viimeaikaisten kannatuslukemien valossa näin ei tosin tule käymään, mutta vaaleihin on vielä aikaa.

Vihreät on suosituin kolmas puolue kaikkiin hallituskokoonpanoihin, mutta Perussuomalaiset hönkivät perässä. Mikäli puolueemme kannatus kasvaa, tulemme todennäköisesti olemaan hallituksessa varmistamassa sukupuolineutraalin avioliiton lakiinkirjaamisen, edistyksellisen ilmastopolitiikan ja tekoaltaiden torppaamisen tuloa uuteen hallitusohjelmaan. Perussuomalaisten kanssa näistä asioista saattaisi hallitusohjelmassa tulla hyvin eri näköisiä ehdotuksia.

Suuri kysymys on onnistuuko Mari Kiviniemi nostamaan puolueensa kannatuskaivon pohjalta kakkossijalle vai voittaako Jungnerin rakkausdemokraattinen puolue itselleen hallituspaikan takaisin vain yhden oppositiokauden jälkeen? Toistaiseksi uusien ikonien merkitystä SDP:n ja Keskustan kannatukselle ei vielä voida sanoa. Demareiden kannatuskäyrä on ollut viime vuoden lopusta lähtien tasainen – persuperseilyllä ei ollut kannatusta nostavaa vaikutusta ja Urpilainen vaihtoi viisaasti viestintätaktiikkaa siirtämällä kovasanaisen Heinäluoman taka-alalle. Kokoomuslaisen positiivista viestiä lähettävän Jungnerin valinta puoluesihteeriksi taas oli nerokas valinta - ja silmiinpistävä tyylin vaihdos verrattuna demaripuheenjohtajan muutaman kuukauden takaisiin ”maassa maan tavalla” -puheisiin.

Toivon todella SDP:n viestinnällisen muutoksen heijastelevan myös arvojen muutosta. Nykyinen porvarihallituskausi on ollut Vihreille erityisesti luonnonsuojelullisissa asioissa yhtä tappiota tappion perään. Mikäli demarit todella tahtovat alkaa rakkauden puolueeksi, he ottavat politiikassaan huomioon myös tulevat sukupolvet ja ympäristön kantokyvyn. Tällaisessa tilanteessa voisi olla jopa mielekästä nähdä sinipunavihreää hallitusyhteistyötä ensi vaalikaudella.

Muussa tapauksessa toivon punaisen ja vihreän mäen yhdistyvän vihaiseksi oppositiovuoreksi.