Tuorein, lokakuun puolivälissä annettu arvio susikannasta oli 155–185 yksilöä. Koska kyse on lisääntymiskauden jälkeisestä arviosta, susikannan kehityssuunta on edelleen laskeva. Vaikka susi on rauhoitettu ja kaatolupia myönnettiin yksittäisille susille tänä vuonna ”vain” 22 kappaletta, niin salametsästyksen vuoksi kanta on neljässä vuodessa supistunut neljäsosalla. Elinvoimainen susikannan muodostamiseen arvioidaan tarvittavan vähintään 250 sutta. Suomen susipopulaation koolla on merkitystä myös Ruotsin susikannalle, joka kärsii sukusiittoisuudesta.
Karhukanta on kasvanut, mutta karhunkaatolupien määrä on kasvanut vielä jyrkemmin. Maa- ja metsätalousministeriö myönsi tänä vuonna yli 10% enemmän karhunkaatolupia (198), kuin Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) oli suositellut. Määrä on toissavuotiseen kaatolupamäärään nähden yli kaksinkertainen. Bonuksena päälle tulevat Poliisin myöntämät kaatoluvat nuorille ”häirikkökarhuille”, jotka ovat huonon syksyn vuoksi lähteneet etsimään ravintoa myös ihmisasutuksen läheltä. Samainen huono syksy aiheuttanee sen, että osa huonosti talveen valmistautuneista karhuista kuolee kevääseen mennessä nälkään.
Saimaannorppia arvioidaan olevan jäljellä 260, ja lajin sukupuuttoa sadan vuoden sisällä ilman tehostettuja suojelutoimia pidetään todennäköisenä. Eläin on rauhoitettu, mutta kanta ei siitä huolimatta kasva. Sen selittää ainoastaan Saimaalla tapahtuva vapaa-ajan kalastus, jonka arvellaan tappavan jopa puolet vuosittain syntyvistä kuuteista. Sirkka-Liisa Anttila ei ole halukas tekemään Saimaanorpan suojelusta kattavaa.
Kaikkien uhanalaisten eläinten suojelemiseksi on olemassa keinot. Suojelua haittaakin eniten eri eturyhmien jääräpäinen tieteellisten faktojen ohittaminen tai jopa vastustaminen. Kun RKTL:n koulutetut biologit arvioivat susikannan suuruudeksi 155-185 yksilöä, Metsästäjäliiton ”paikallisiin havaintoihin” nojaavat sudenvihaajat lisäävät tähän lukuun noin 200 eläintä lisää. Samaan tapaan Maa- ja metsätalousministeri kuuntelee mielummin mökkeilijöitä kuin Itä-Suomen yliopiston eläinekologeja saimaannorpan kanta-arviossa.
En itse usko luonnon itseisarvoon, mutta uskon luonnon monimuotoisuuden olevan edellytys tulevien sukupolvien materiaaliselle ja henkiselle hyvinvoinnille. Peukaloimalla todellisuutta oikeuttamaan oman toimintansa, suurten nisäkkäiden viholliset varastavat meidän lapsiltamme.
Liian vähälle huomiolle on jäänyt myös eläinten kyky kärsimykseen. Olen siviilipalveluksessa riistaeläimiä tutkivassa tutkimusyksikössä, ja toisinaan leikkauspöydillemme eksyy jokunen jalkanaruun kuollut susi tai verkkoihin hukkunut norppa. Luonto saattaa ehkä joskus itse aiheuttaa kivuliaampiakin kuolemia eläimille, mutta vain ihminen kykenee toimimaan näin tietoisen julmasti. Mutta ihmisellä on myös oikeudentunto, empatia ja kyky puolustaa heikkoja. Vihreät on puolueena ainutlaatuinen. Me olemme äänettömien ääni, heikkojen puolestapuhuja, rakkaus vihaa vastaan. Juuri tulevat sukupolvet ja eläimet ovat niitä hiljaisia ihmisen ahneudesta kärsijöitä, jotka tarvitsevat puolustajia. Ne tarvitsevat meitä Vihreitä.
---
Tekstit
"En itse usko luonnon itseisarvoon, mutta uskon luonnon monimuotoisuuden olevan edellytys tulevien sukupolvien materiaaliselle ja henkiselle hyvinvoinnille. "
VastaaPoistaEt "usko" luonnon itseisarvoon? Oot sä Konsta tosissas, vai onk tä joku "esitetään ihmiskeskeisiä hyötynäkökulmia, jotta saavutetaan uskottavuutta" -juttuja?
Ja joo mä tiedän, et on filosofisesti epäkorrektia sanoa, että jollakin on itseisarvo, koska tällöin sanoja sen kohteelle itselähteisesti "antaa". Mutta jos ei mennä tuonne saakka vaan ajatellaan, että onko omasta mielestä luonnolla ja luontokappaleilla oikeus olla olemassa ihan vaan sen olemassaolon vuoksi vai ei niin...
Ei, kyllä mä oon ihan tosissani. Oon pyrkinyt vetämään maailmankatsomustani kohti pienimpiä yhteisiä nimittäjiä, koska en usko totuuteen.
VastaaPoistaMun mielestä ihmisryhmien, edes enemmistöjen ei pitäisi peukaloida näin voimallisesti mitään, mitä he eivät ymmärrä. Etenkään jos peukaloinnin kohteen harteilla lepää koko ihmis- ja eläinkunnan hyvinvointi.
Olemassaololla ja elämällä ei mielestäni lähtökohtaisesti ole muuta arvoa, kuin tulevaisuutta suunnittelevien ja toisistaan välittävien eläinten onnellisuuden säilyttäjänä.
Ilman ihmistä ei tätäkään keskustelua käytäisi.
"Mun mielestä ihmisryhmien, edes enemmistöjen ei pitäisi peukaloida näin voimallisesti mitään, mitä he eivät ymmärrä. Etenkään jos peukaloinnin kohteen harteilla lepää koko ihmis- ja eläinkunnan hyvinvointi."
VastaaPoistaMut entäs silloin kun ei lepää? Jos tapamme vaikka jonkun syvänmeren kalalajin sukupuuttoon niin sillä todennäköisesti ei ole mitään vaikutusta hyvinvointiimme. Onko siis mielestäsi ihan ok tappaa kyseinen laji? Entä jos saamme kiistattomasti tutkituksi että saimaannorpan olemassa olo on pitkällä tähtäimellä pois ihmisen onnellisuudesta ja hyvinvoinnista. Onko silloin velvollisuutemme laittaa kuuttiverkot vesille?
"Olemassaololla ja elämällä ei mielestäni lähtökohtaisesti ole muuta arvoa, kuin tulevaisuutta suunnittelevien ja toisistaan välittävien eläinten onnellisuuden säilyttäjänä."
Entä jos ihmiskunta muuttaisi Andromedaan, eikä siis olisi enää millään lailla riippuvaisia Telluksen järjettömien, tulevaisuutta suunnittelemattomien ja toisistaan viis veisaavien otusten olemassaolosta. Olisiko tällöin ihan ok tappaa yksilöitä ja lajeja etänä sieltä kaukaa?
"Ilman ihmistä ei tätäkään keskustelua käytäisi. "
Katso aiemman kommentin viimeinen virke.
"Mut entäs silloin kun ei lepää? Jos tapamme vaikka jonkun syvänmeren kalalajin sukupuuttoon niin sillä todennäköisesti ei ole mitään vaikutusta hyvinvointiimme. Onko siis mielestäsi ihan ok tappaa kyseinen laji? Entä jos saamme kiistattomasti tutkituksi että saimaannorpan olemassa olo on pitkällä tähtäimellä pois ihmisen onnellisuudesta ja hyvinvoinnista. Onko silloin velvollisuutemme laittaa kuuttiverkot vesille?"
VastaaPoistaMyönnän: en usko ihmisten koskaan voivan ymmärtää luontoa niin hyvin, että he voisivat tehdä päätöksiä lajien olemassaolon oikeutuksesta. Syvänmeren lajeillakin on paikkansa aineiden kierrossa, ja tarpeeksi monen näennäisesti merkityksettömän lajin sukupuutto voi aiheuttaa ekokatastrofin.
Saimaannorppaesimerkki on niin kaukaa haettu, että minun on vaikeaa suhtautua siihen. Kiistattoman tiedon edessä minunkin olisi ehkä pakko nöyrtyä. Oletan toki, että tutkimuksessa on otettu huomioon myös kulttuuriset tekijät. Joka tapauksessa on esimerkkejä siitä, että ekosysteemille ja ihmisille haitallisia eliölajeja pyritään hävittämään alueellisesti sukupuuttoon, esimerkiksi vieraslajien tapauksessa. Elämälle vieraan lajin ilmaantuessa se pitäisi loogisesti ajateltuna hävittää tai ainakin eristää luonnosta.
"Entä jos ihmiskunta muuttaisi Andromedaan, eikä siis olisi enää millään lailla riippuvaisia Telluksen järjettömien, tulevaisuutta suunnittelemattomien ja toisistaan viis veisaavien otusten olemassaolosta. Olisiko tällöin ihan ok tappaa yksilöitä ja lajeja etänä sieltä kaukaa?"
Andromeda menee hyvinvoinnille, ekosysteemille ja kulttuurille haitallista saimaannorppaakin kauemmaksi todellisuudesta, mutta vastaan silti. En usko ihmiskunnan voivan varmistua Telluksen elämän tarjoamista hyödyistä äärettömän avaruuden muille tähteinvälistä matkaamista harjoittaville sivilisaatioille saatikka tuleville ihmissukupolville. Tellus olisi silti osa elävää ihmiskunnan historiaa ja merkittävä tutkimuskohde esimerkiksi Alfa Centaurin piipohjaisille eliöille.
” Joka tapauksessa on esimerkkejä siitä, että ekosysteemille ja ihmisille haitallisia eliölajeja pyritään hävittämään alueellisesti sukupuuttoon, esimerkiksi vieraslajien tapauksessa”
VastaaPoistaJep, näin on esimerkiksi suden, karhun, merimetson, ahman ja saimaanorpan tapauksissa. Vieraslajit on taas eri case, koska siinä pyritään useimmiten suojelemaan alkuperäistä luontoa, ei ihmisen etua.
Erityisesti petohierarkian huippulla lajin katoamisella on vähäiset vaikutukset koko ekosysteemin selviytymiseen. Esimerkiksi suden tai norpan katoaminen ei todennäköisesti kaataisi ekosysteemiä vaan se sopeutuisi huippusaalistajien poissaoloon. Ihmisten sosiaalista ja/tai taloudellista hyvinvointia näiden lajien poistuminen maailmankaikkeudesta ikuisesti taas kasvattaa(pelon väheneminen, saaliiden kasvu). Näin ollen täysin ihmiskeskeisellä näkökulmalla voime löytää helpostikkin lajeja, jotka kannattaisi tällä logiikalla terminoida tai ainakin lopettaa näiden suojelu.
Jos ihmisen hyvinvointi on määräävänä tekijänä eikä luonnolle nähdä mitään välinearvoa kummempaa on myös ympäristöpolitiikan perustelu vaikeaa. Tulisiko Pandojen suojelu esim. lopettaa, koska samoille yaneilla saadaan ihmisen hyvinvointia kasvatetuksi tehokkaammin sijoittamalla ne muihin kohteisiin? Tulisiko ympäristön suojelua harjoittaa siis siten että varat laitettaisiin ensisijaisesti kohteisiin, joilla kykenemme kasvattamaan ihmisten hyvinvointia pitkällä tähtäimellä? Tulisiko ympäristön suojeluun panostaminen lopettaa siinä rajahyötypisteessä, jossa luonnon hyvinvoinnin takaamisen ihmisen hyvinvointiin vaikuttavat heijastinvaikutukset ovat pienempiä kuin saman rahan sijoittaminen suoraan ihmisen hyvinvointiin?
Ja kehtaako kukaan enää nykyään väittää, ettei esim ihmisapinoilla ole itsestään selvää ja luontokappaleista itsestään lähtevää olemassaolon oikeutta? Espanjassa näillä on jo ihmisoikeudetkin!
Susia ja muita mainitsemiasi eläimiä ei koskaan ole hävitetty ihmisen ja ekosysteemin pitkäaikaisen edun nimissä, ainoastaan luonnosta vieraantuneiden harhaisen pelon ja lyhytnäköisen taloudellisen tai viihteellisen edun nimissä. Nostin vieraslajit vain esimerkiksi tilanteesta, jossa jokin laji hävitetään joltakin alueelta ihmisen edun nimissä. Ekosysteemiä suojellaan, jotta ihmisen olemassaolo ei pitkällä aikavälillä vaarantuisi.
VastaaPoista"Erityisesti petohierarkian huippulla lajin katoamisella on vähäiset vaikutukset koko ekosysteemin selviytymiseen. Esimerkiksi suden tai norpan katoaminen ei todennäköisesti kaataisi ekosysteemiä vaan se sopeutuisi huippusaalistajien poissaoloon."
Painotan edelleen varovaisuusperiaatteen tärkeyttä. Vaikka huippupedon katoaminen ei _välttämättä_ aiheuttaisi ekosysteemin suoranaista hajoamista, niin jokaisen lajin katoaminen tekee siitä arvaamattomamman ja epästabiilimman. Ravintoverkkojen päätyjen vaikutus alempiin tasoihin ei välttämättä ole voimakas, mutta se on laaja. Ihmiskunnan toiminta ei pitkällä aikavälillä voi jatkua, mikäli sen takia sukupuuttonopeus on merkittävästi koholla.
"Ihmisten sosiaalista ja/tai taloudellista hyvinvointia näiden lajien poistuminen maailmankaikkeudesta ikuisesti taas kasvattaa(pelon väheneminen, saaliiden kasvu). "
Tästäkin olen eri mieltä. Pedot ovat tärkeä osa kaikkien ihmisten syväkulttuuria ja niiden kantojen keinotekoinen alasajo on aiheuttanut muun muassa hirvikolareita ja taimikkotuhoja.
On totta, että joidenkin uhanalaisten eläinten suojelu on taloudellisesti tehotonta, jos ajatellaan ihmikunnalle koituvaa netto-onnellisuutta. Saimaannorpan suojelun aiheuttama mielipaha mökkeilijöille on eittämättä suuri verrattuna Saimaannorpan tunnettuun merkitykseen biosfääriä vakauttavana voimana. Nojaan kuitenkin kolmeen periaatteeseen oikeuttaessani itselleni sen olemassaolon turvaamiseen tähtäävät pakkotoimet.
1. Varovaisuusperiaate. Ihminen tietää loppujen lopuksi luonnosta niin vähän, että sen prosesseihin vaikuttavat toimet tulisi oikeastaan lopettaa kokonaan. Tietämättömän on mahdotonta arvioida tekojensa oikeutusta tai vaikutuksia.
2. Velvollisuuseettinen näkökulma. Lajien nopeutettuun sukupuuttoon johtavia toimia ei biologisen tietämyksen valossa voi hyväksyä yleiseksi laiksi.
3. Esteettinen näkökulma. Luontokappaleet ovat kaunis osa jotain itseään suurempaa. Ne kantavat perimässään koko planeettamme historiaa, ja niillä on jokaiselle ihmiselle paljon opetettavaa siitä, mitä me todellisuudessa olemme. Lisäksi jokainen laji ja alalaji on ainutlaatuinen, korvaamaton. Jo tämän seikan tulisi nostaa niiden hävittämisen kynnys todella korkealle, ehkä jopa ylittämättömäksi.
"Ja kehtaako kukaan enää nykyään väittää, ettei esim ihmisapinoilla ole itsestään selvää ja luontokappaleista itsestään lähtevää olemassaolon oikeutta? Espanjassa näillä on jo ihmisoikeudetkin!"
Kaikkien eliöiden oikeus olemassaoloon on mielestäni vain sopimuskysymys, sillä oikeutta olemassaoloon ei voi millään kokeella todentaa.
Ymmärrän, että edellä mainitsemani periaatteet ovat hataralla pohjalla ja saattavat tuntua jostakusta jopa vastenmielisiltä. Mielestäni ne ovat kuitenkin parempia kuin sokea luottaminen omiin tuntemuksiin tai johonkin näkymättömään, olemassaolon oikeuttavaan voimaan. Yhteisiä, koko maailmaa koskevia periaatteita pitää pystyä perustelemaan pitävämmin. Loppujen lopuksi nämä kaksi lähestymistapaa eivät kuitenkaan ole kovin kaukana toisistaan. Niillä on yhteinen tavoite: ihmisille ja eläimille hyvä, kaunis maailma.