Hanna Sarkkinen symbolina

Viime viikon tärkein paikallisuutinen ei ollut kiista Franzéninpuiston parturoimisessta, ehdotukset tupakoinnin tai alkoholin käytön rajoittamisesta saati rotuaarin uusi valotolppa.

Se oli Hanna Sarkkisen(vas.) valinta kaupunginhallitukseen.

Yleisesti ottaen politiikassa on puute nuorista. Pohjois-Pohjanmaalla asukkaiden keski-ikä on 38 vuotta, mutta Oulun vaalipiiristä valituilla kansanedustajilla se on 55. Kahdeksastatoista kansanedustajasta kaksi alittaa maakuntamme keski-iän.

Nuoria ehdokkaita ei tahdo löytyä tai sitten meitä ei oteta ehdokkaiksi. Esimerkiksi Kokoomuksella on vaalipiirissä tällä hetkellä yksi alle kolmikymppinen ehdokas, voisi jopa sanoa kiintiönuori(EDIT: on toinenkin). Vihreissä meitä on nelinkertainen määrä.

Päätökset tehdään meistä kaukana. Peruskoulutus valmentaa meitä ymmärtämään demokratiaa teoreettisella tasolla, mutta käytännössä valta ja sen käyttäjät piiloutuvat byrokraattisten kokousasiakirjojen ja käytettävyydeltään huonojen julkisten verkkosivujen taakse. Kunnallistasolla tieto päätöksen teosta kulkee pahimmillaan läpi yhden jos senkään toimittajan läpi. Ainakin Oulussa uutisointi kunnallispolitiikasta on voimakkaasti värittynyttä.

Kunnallisella, eli nuoren elämää lähinnä olevalla tasolla poliittisten järjestöjen tiedotus omasta toiminnastaan on luvattoman huonoa. Nettisivujen ylläpitoa ja suunnittelua pidetään ilmeisesti pakkopullana, koska tiedotuskanaviksi niistä ei ole. Mistään ei saa tietoa omista vaikutus- ja osallistumismahdollisuuksista.

Juuri siksi Sarkkisen valinta kaupunginhallitukseen on niin merkittävä uutinen. Sen viesti on 1) nuorilla on taitoa ja kykyä vaikuttaa 2) nuori poliitikko voidaan ottaa vakavasti. Tämän kaltaisia uutisia tarvitaan, jotta meidän ikäisemme ihmiset uskaltaisivat laittaa itsensä likoon politiikan pelissä. Onnistuminen on mahdollista.

Oulun vihreistä nuorista onnistuneita ovat mm. eduskuntavaaliehdokkaat teknisen lautakunnan jäsen Otto Simola ja tasa-arvotoimikunnan varapuheenjohtaja Janne Hakkarainen.

55-vuotias on tuskin kovin hyvin perillä alle kolmikymppisten arjesta, miltä tuntuu olla vastavalmistunut ja työtön, miten pärjätä yhteiskunnan ristiriitaisten vaatimusten keskellä tai sovittaa yhteen lapsen hoito ja opiskelu.

Valta ei putoa vanhan puun oksalta meidän nuorten syliin. Meidän on itse se poimittava. Aika on kuitenkin kypsä. Jos parikymppisestä voi tulla kaupunginhallituksen jäsen, niin voi kansanedustajakin.