Korkeakoulujen todistusvalinnassa on monia yhdenvertaisuuteen liittyviä ongelmia. Tässä tekstissä keskityn kuitenkin kaatamaan nähdäkseni tärkeimmän todistusvalintaa puoltavan argumentin:
Todistusvalintaa tarvitaan laittamaan valmennuskurssibisnes aisoihin. Ylioppilastodistuksen painoarvon lisääminen korkeakoulujen opiskelijavalinnassa poistaa valmennuskurssibisneksen ongelman.
Valmennuskurssit ovat yhdenvertaisuusongelma, sillä ne ovat kalliita ja vaarantavat maksuttoman koulutuksen.
Jotta väitteen todenperäisyyttä voitaisin tarkastella, tulee ensiksi määritellä ylioppilastodistuksen painoarvon lisäämisen tapa. Mielestäni todistusta voidaan suosia entistä enemmän kolmella tavalla:
- Lisätään ylioppilastodistuksesta saatavia pisteitä yhteispistevalinnassa
- Lisätään yhteispistevalinnalla sisäänotetavien kiintiötä pääsykoevalinnalla sisäänotettavien kustannuksella
- Lisätään pelkällä todistusvalinnalla sisäänotettavien kiintiötä muihin kiintiöihin nähden
Kaikki tilanteet, joissa ihmisellä on mahdollisuus omalla työllään lisätä mahdollisuuksiaan päästä opiskelemaan korkeakouluun ovat alttiita valmennuskurssibisnekselle. Pelkkä ylioppilastodistuksen painoarvon kasvataminen ei siis poista valmennuskurssiongelmaa. Vaihtoehdoissa 1 ja 2 valmennuskurssien kysyntä voisi itse asiassa jopa kasvaa, koska pääsykoemenestyksellä on ylioppilaskirjoituksissa heikommin ja keskinkertaisesti menestyneille näissä tilanteissa entistä enemmän merkitystä sisäänpääsyn kannalta.
Ainoaksi vaihtoehdoksi vähentää valmennuskurssien kysyntää ylioppilastodistuksen painoarvoa kasvattamalla jää vaihtoehto 3: todistusvalintakiintiön kasvattaminen. Tässä keinossa on samat ongelmat kuin kahdessa edellisessäkin, sillä mitä suurempi osa ihmisistä otetaan sisään pelkän todistuksen perusteella, sitä kovemmaksi käy kilpailu jäljellejääneistä paikoista. Ainut keino todella lopettaa valmennuskurssien vaikutus ihmisten sisäänpääsyn todennäköisyyteen on ottaa kaikki opiskelijat korkeakouluihin pelkän ylioppilastodistuksen perusteella.
Todistusvalinnan kannattajat voisivat rehellisyyden nimissä sanoa ajavansa ylioppilastodistuksen nimittämistä ainoaksi korkeakoulujen sisäänoton kriteeriksi. Vaihtoehtoisesti heidän tavoitteenaan ei ole korkeakoulupaikan ostamisen tekeminen mahdottomaksi, vaan hyvin lukiossa menestyneiden elämän helpottaminen vapauttamalla heidät pääsykokeista, kun muut hakijat joutuvat entistä verisemmän kilpailun armoille.
En yritä sanoa, että valmennuskurssibisnekselle ei pitäisi tehdä mitään. Ylioppilastodistuksen painoarvon kasvattaminen ei vain näytä tarjoavan näitä kahta vaihtoehtoa enempää keinoja plutokraattisen pääsykoemenestyksen ostamisen estämiseen. Muita keinoja kuitenkin on, ja seuraavassa blogissani yritän hahmotella niitä hieman tarkemmin.
--
Tämä blogaus jatkaa yritystäni herättää keskustelua Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden sisällä yhteisesti päätettävistä asioista. Vasta liittokokouksessa kaatuneen opiskelijapoliittisen ohjelman kipupisteiden käsittely tuntuu sopivalta tavalta, sillä ne ovat vielä tuoreessa muistissa.
Tekstit
Vaikka siirryttäisiin pelkän ylioppilastodistuksen käyttöön, valmennuskurrsit eivät loppuisi, ne vain muuttuisivat abikursseiksi. Jos rahalla voi kasvattaa todennäköisyyttään päästä haluaamaansa opiskelupaikkaan, jotkut varmasti maksavat.
VastaaPoistaNyt ois hyvä esittää niitä aidosti poikkeavia vaihtoehtoja nykytilanteelle. Jonkinlaisena ratkaisuna vois käydä systeemi, jossa avoimen yliopiston roolia olisi selkeästi kasvatettu ja se oli oikeasti avoin. Nykyäänhän avoimella yo:lla lähinnä rahastetaan monissa kouluissa. Tutkinto-opiskelijaksi sisäänpääsyyn voisi edellyttää esim 25-50 op:n teoriaopinnot alalta, mahdollisesti riittävän hyvillä arvosanoilla jos kilpailu on kovaa. Pointtina ois että jos lukee alan oikeita opintoja, niin niistä voi vähän päätellä onko ala oikeasti oma ja jos näin on, niin on ne tylsät osiot aika hyvin pulkassa. Jos ala ei sitten kiinnostakaan tutkintoon asti, niin siitähän pystyy silti riipaisemaan vaikkapa sivuaineen toiseen tutkintoon. Avoimen yliopiston ajalla voisi käyttää tukikuukausia ihan normaalisti, joten mihinkään loukkuun ei sinällään tarvisi pudota.
VastaaPoistaTuksu, kaikki sisään ja huonoimmat ulos on tavallaan oikeudenmukainen tapa järjestää opiskelijavalinta, mutta käsittääkseni melko hintava vaikka se toteutettaisiinkin esimerkiksi tiedekunnan laajuisena.
VastaaPoistaMusta pääsykokeet on hyvä järjestelmä, kunhan valmennuskurssit saadaan kuriin.
Valmennuskursseja ei oikein voi mitenkään suitsia, jos pääsykokeet sisältävät etukäteen opiskeltavaa materiaalia tai ennakkotehtäviä. Ne on laillista liiketoimintaa enkä keksi mitään laillista keinoa miten ne voitaisi "saada kuriin." Harvalle alalle vaaditaan mitään "sisäsyntyisiä" kykyjä tai ominaisuuksi, joita ei voisi opetella ja näin ollen prepata valmennusohjelmilla.
VastaaPoistaPääsykokeet testaa mun mielestä aika universaaleja tiedon sisäistämisen ja soveltamisen kykyjä sekä ennenkaikkea motivaatiota tapella itsensä muiden ohi sisään. Pääsykokeen perusteella on varsin vaikea ennustaa kenestä tulisi se oikeasti hyvä sosiologi tai psykologi muutaman vuoden opiskeluiden jälkeen. Mun mielestä kuka tahansa voi oppia ja opetella oikeastaan mitä tahansa ja useimmat joutuvatkin toimimaan näin työelämässään. Useimmissa tietotyöhön kouluttavissa koulutusohjelmissa ei hakijalta tosiasiassa tarvita mitään tiettyä ominaisuutta jonka perusteella tämä voitaisi rankata. Aivan yhtä loogista olisi ottaa porukkaa sisään vaikka pituusjärjestyksen mukaan tai mitata kuka huutaa kovimmin desibelimittariin.
"Pääsykokeet testaa mun mielestä aika universaaleja tiedon sisäistämisen ja soveltamisen kykyjä sekä ennenkaikkea motivaatiota tapella itsensä muiden ohi sisään."
VastaaPoistaEikö nää ole aika tärkeitä, jos ajatellaan ihmisten sisäänottojärjestystä? Varsinkin jos opiskeltavat materiaalit ovat alalla oikeasti opiskeltavaa materiaalia.
Jos pääsykokeet mittaisivat universaaleja tiedon sisäistämisen kykyjä, niin samalla panostuksella mihin tahansa pääsykokeeseen pitäisi periaatteessa saada yhtä paljon pisteitä. Näinhän ei ole, esimerkiksi itseltäni meni aate- ja oppihistorian pääsykoe penkin alle samalla kun menestyin biokemian ja biologian pääsykokeissa. Itse uskon tämän indikoivan omaa sopivuuttani luonnontieteelliselle alalle humanistisen sijaan.
Hyvä pääsykoe mittaa mielestäni seuraavia:
1. Motivaatio päästä opiskelemaan omaa alaa
2. Lähtötaso
3. Kyky sisäistää omalla alalla käytettäviä tekstejä
(4. muu soveltuvuus alalle)
Viimeinen ehto on sulkeissa, sillä sitä ei kovin hyvin pysty mittaamaan esseevastauksilla. Joissakin ammattikorkeakoulujen koulutuslinjoissa ei kuitenkaan järjestetä pääsykokeita vaan soveltuvuustestejä (esim. viittomakielen tulkki, ensihoitaja, fysioterapeutti), jotka yleensä kestävät koko päivän ja joihin toimitetaan oma portfolio. Kokeet mittaavat esimerkiksi ryhmätyöskentelytaitoja, koordinaatiota ja psykologisia valmiuksia alalle. Testejä saatetaan täydentää haastatteluilla ja perinteisillä kokeilla.
Yliopisto voisi ottaa mallia ammattikorkeakoulujen opiskelijavalinnasta siinä, että jokaiselle alalle on siellä omanlaisensa valintakoe, eikä kaikkia oteta sisään vain esseevastauksen perusteella. Akateemiset alat ovat kuitenkin niin paljon muutakin kuin tekstin kirjoittamista. Esimerkiksi luokanopettajan tärkein taito tuskin on tuottaa tieteellisiä artikkeleita.
Pääsykokeisiin pätee sama kuin niin moneen muuhunkin asiaan: rahalla saa. Mitä kattavammat ja perusteellisemmat kokeet järjestetään, sitä enemmän hynää kuluu. Periaate pääsykokeissa on kuitenkin mielestäni hyvä, vaikka jokaisen alan pääsykoe varsinkin akateemisella puolella voisikin olla sille paremmin räätälöity.
"Valmennuskursseja ei oikein voi mitenkään suitsia, jos pääsykokeet sisältävät etukäteen opiskeltavaa materiaalia tai ennakkotehtäviä. Ne on laillista liiketoimintaa enkä keksi mitään laillista keinoa miten ne voitaisi "saada kuriin."
Kyllä laillisen liiketoiminnan toimintamahdollisuuksia saa kuitenkin säädellä laeilla. Muutama nopea heitto:
1. Yliopistot voisivat tarjota valmennuskursseja esimerkiksi avoimessa yliopistossa nykyistä huomattavasti edullisemmin. Tämän tehtävän voisi hoitaa myös joku muu taho, esimerkiksi lukiot tai valtio.
2. Valmennuskurssien järjestämisesetä voitaisiin tehdä luvanvaraista toimintaa. Lupaehtoihin voitaisiin ympätä erilaisia yhdenvertaisuutta parantavia pykäliä, kuten kurssien hintakatto.
Turkistarhauskin on laillista liiketoimintaa. Silti se on ihan perseestä ja sietäisi tulla lopetetuksi.
No haloo. Valmennuskurssithan ei ole ongelma itsessään vain seuraus suuremmasta ongelmasta nimeltänsä kestämätön valintakoejärjestelmä. Tästä nyt saa väkiselläkin sen kuvan että sun mielestä tämä valmennusbisnes on suurempi ongelma kuin se ilmiö mikä sen itse asiassa tuottaa. Ei hitossa ole. On totta että valmennuksella voi kasvattaa mahdollisuuksiaan päästä sisään mikä lisää hieman eriarvoisuutta mutta kyllä sinne yliopistoon edelleenkin pääsee myös ns. pelkällä kaurapuurollakin. En jaksa uskoa tämän olevan kovin laajamittainen epätasa-arvoa tuottava ongelma. Sitä paitsi voin omasta lähipiiristä sanoa, että ei tarvitse kummoinen porho olla että pystyy hankkiutumaan valmennuksen pariin.
VastaaPoistaMittasuhteiltaan massiivinen kansantaloudellinen ja inhimillistä kärsimystä tuottava ongelma sen sijaan on se kun jengi takoo päätään vuosikaudet siihen yliopiston seinään etenemättä elämässään mihinkään. Kuvittele tilanne jossa jokaista yliopistoon päässyttä kohti jokaisen laitoksen ulkopuolella parveilee kymmenkertainen määrä "haamuja" jotka ei tule sinne ikinä pääsemään. Suomi on yliopistopudokkaiden maa, jossa valtaosa on niitä jotka ei ole päässeet haluamaansa paikkaan vaan siilautuvat ajallaan kuka mihinkin yhteiskunnan sopukkaan tyytymään osaansa. Jengi tappelee keskimäärin useita vuosia ennen kuin pääsee edes opiskelemaan, saati sitten yliopistosta työelämään tekemään sitä tiliä. Saa siinä sitten itkeä alemman eläkeiän perään kun on 30-vuotias ja ei keksi kandin aihetta. Suomessa menetetään valtava määrä kansantuotetta ja henkistä pääomaa sen takia, että porukka ei pääse tekemään sitä mitä haluaa.
Ja väitän vielä että vaikka sulla olisi kaikki valta Suomessa, niin et saisi valmennusbisnestä loppumaan jos alkusyy eli valintakoesysteemi on nykyisellä tolallaan. Toiminnan voi leipoa näyttämään ihan miltä tahansa puheterapiasta maksulliseen tukiopetukseen ja kognitiiviseen cheerleadingiin. Palveluntarjoaja voi laskuttaa ihmeemmin erittelemättä vaikka pelkästään siitä, että pääset juttelemaan tämän kanssa mistä tahansa asiasta. Tietyt ammattiryhmät toimivat juuri näin jo nykyään. Uskallan väittää että valmennusbisneksen määrittely on mahdotonta ja lainsäädännöllisesti erittäin arveluttavaa. Ihan samalla logiikalla pitäisi kieltää lailla konsulttiyhtiöt jotka auttavat yrityksiä menestymään kilpailijoitaan paremmin. Kärjistetty vertaus turkistarhoihin on todella kaukaa haettua kun kelataan minkä luonteisia haittoja toiminnasta aiheutuu: ajattelevien olentojen massamurhaaminen on mun mielestä aika eri kaliiberin rikos kuin auttaa toista ihmistä menestymään paremmin läksyjen luvussa.
Miten sun mielestä pitäisi ratkaista esittämäsi ongelma valtavasta määrästä ihmisiä, jotka eivät saa tehdä sitä mitä haluavat?
VastaaPoistaValmennuskurssittamisen kontrollointi voi olla vaikeaa, tai sitten ei. En usko yrittämättä jättämiseen.